Tänään oli tosi kiireinen päivä töissä, joten en ehtinyt paljon pohtia. Jotenkin tuntuu vieläkin ihan epätodelliselta, että olen lopullisesti lopettanut analyysin. Oma tunteenpurkaus terapian lopussa tuntuu jopa hieman liioitellulta. Mutta minkäs sille voi, että tunteet tulee pintaan. Ei kai siitä pitäisi tuntea mitään harmitusta tai noloutta, mutta tunnen silti. Olisin halunnut olla coolimpi. Johtuu kai siitä, että haluaisin aina olla coolimpi, sen sijaan, että tunteet nousevat jotenkin hallitsemattomina. Kai olen tottunut lapsena siihen, että oma heikkous ja tarvitsevuus on jotenkin noloa. Joten vieläkin tunnen samoja tunteita, vaikka olenkin ollut analyysissä 5 vuotta ja risat. Ei siinä pitäisi olla mitään noloa. Ja on silti. Jotenkin lohduttaa kuitenkin, että paikalla ei ollut kuin Terppa, joka muutenkin tietää kaikki noloimmatkin asiat ja tunteet. Joten se siitä. Ei pitäisi liikaa miettiä.
Nyt on hyvä olo, että pääsen matkalle. Ja hyvä olo siitä, että voin käyttää energiaa muuhun kuin lopettamisen miettimiseen. Ja hullu olo siitä, että voin sanoa käyneeni läpi psykoanalyysin. Puhua imperfektissä: silloin kun KÄVIN terapiassa, analyysi OLI sitä ja tätä.. Vaikka tokihan se omassa päässä jatkuu. Mutta silti.
Jotenkin huvittavaa, että analyysini on kasvattivanhemmilleni vieläkin niin hankala asia,että lopettamisesta keskustelu on heille kovin vaikeaa. Kerroin, että lopetan, mutta kukaan ei kysynyt mitään. Istuttiin kuitenkin eilen autossa tuntitolkulla yhdessä. Koko aihetta ei sivuttu sanallakaan. En kyllä itsekään jaksanut sitä ottaa esille. Oli kai vielä liikaa tunteet pinnassa. Enkä ole muutenkaan jaksanut selitää, miksi olen käynyt niin kauan. Luulen, että he olisivat halunneet minun lopettavan ajat sitten, jotta heille itselleen olisi tullut parempi olo. Lähinnä siksi, että kun en enää käy terapiassa, niin minulla on asiat hyvin. Jos käyn terapiassa, niin jokin on pahasti vialla. Heille tuli kai koko terapiaan menosta jotenkin riittämätön olo ja syyllisyys.
Lisäksi kyllähän mun analyysini heilutti meidän välejä tosi paljon. Kun yksi perheenjäsenistä kyseenalaistaa lähes kaiken, niin väkisinhän se vaikuttaa. Välillä katkaisin välit useiksi kuukausiksi. En vain jaksanut heidän konservatiivista arvomaailmaansa, jossa aina pitää tehdä paljon töitä, olla reipas, mennä eteenpäin ja sulkea ongelmat mielestä. Ja toki löytää kiva mies, hankkia perhe eikä missään nimessä tehdä mitään liian radikaalia. No ainakin terapia sai aikaan sen, että nykyisin lähinnä viis veisaan heidän ajattelumalleistaan, mutta osaan silti olla väleissä, jopa melko läheinenkin ja en ota kaikkea niin vakavasti. Kai se on myös osa aikuistumista. Ei odotakaan, että muut ymmärtäisivät, mutta voi olla suht rakentavasti eri mieltä asioista. Ja eiväthän he mitenkään minun asioihin puutu ja olen tehnyt myös aika selväksi, etten edes halua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Höh, musta tunteenpurkaus analyysin loppuessa on vain osoitus hyvästä analyysisuhteesta ja jotenkin kaunistakin. Kai kiintyminen terppaasi kertoo, että ylipäätään pystyt kiintymään syvästi ihmisiin, mikä lienee on hyvä juttu. Ja tunteettoman oloiset ihmiset on jotenkin kamalan tylsiä muutenkin. Jääpalikasta on kovin vaikea tykätäkään.
Tosin samaan hengenvetoon on kyllä todettava, että tiedän toisaalta, mistä puhut, sillä itsessäni mua ärsyttää tietty arkuus/herkkyys.
Orkidea oli mukava lahja. Sen saa käsittääkseni hyvällä hoidolla pysymään hengissä hyvinkin pitkään. Toivotaan, että terpallasi on viherpeukalo :).
Mäkin niin haluaisin olla siinä tilanteessa, että voisin miettiä analyysin lopettamista. Koko homma ottaa päähän taas aika rankasti, mutta en kyllä oireiden puolestakaan ole siinä tilanteessa, että voisin käytännössä järkevästi miettiä lopettamista. Kieltämättä joskus käy mielessä ajatus, että jos analyysi ei lopulta sovikaan mulle. Toisaalta en ole keksinyt mitään parempaakaan vaihtoehtoa, joten kai tässä täytyy vaan yrittää.
Huh, sorry avautuminen ja minäminä -painotteinen postaus :). Onnea kuitenkin post-analyysielämääsi, ainakin alku näyttää ilmeisen hyvältä.
Kiva vaan kun kommentoit ja kerrot myös omista fiiliksistä. Itse olen aika lailla samaa mieltä tuosta tunnereaktiopuolesta. Tottakai on hyvä tuntea ja näyttää tunteensa. Mut on tietenkin hieman eri pyyhkiä muutama liikutuksen kyynel kun alkaa vollottamaan kuin vesiputous. Mikä oli siis huomattavasti lähempänä omaa reaktiotani. :[
Joo Terppa vaikuttaa viherpeukalolta, joten tuskin se sitä heti tappaa. Riippuu toki myös yksilöstä (siis orkeideasta), jotkut elää pidempään, jotkut on vaan heikompia. Mä onnistun aina tappamaan kukat nopeasti, mutta se johtunee lähinnä minusta/asunnosta.
Käytkö muutennyt 3 vai 4 kertaa viikossa? Mulle se 4 kertaa ei vaan sopinut, se oli vähän liian intensiivistä. Varsinkin kun kävi kuitenkin töissä yms. Paljon onnellisempi olin kun kävin 3 kertaa/vko. Vaikka varmasti 4 krt on tosi tehokasta ja analyysin alussa se on varmasti hyvä juttu.
Olen nyt aika hilpeä, varsinkin kun pääsen huomenna viikoksi reissuun. JEE!
Käyn 4kertaa/viikko, ja käynyt muutaman vuoden, joten ei tämä alkusokkiakaan taida olla. Kiintoisaa kuulla, että kolmesti viikossa tuntui sopivammalta, en ole tullut ajatelleeksi, voisiko sillä olla merkitystä itse prosessin sujuvuuteen. Neljä kertaa on paitsi aikataulullisesti ja taloudellisesti aika haastava, myös aika raskasta ja intensiivistä. Kai sitä jotenkin ajattelee myös, että mitä useammin käy, sitä nopeammin alkaisi voida paremmin, mutta ei se ehkä ihan niin suoraviivaisesti mene...
Pieni Niagara kuulostaa ihan asiaankuuluvalta lopetukselta :). Herkistyikö terppasi yhtään, vai pitikö pokka loppuun asti? Kai se on sillekin tosi haikea tilanne.
Loma kuulostaa loistavalta, aivan erityisesti, jos pääset jonnekin, missä kevät on jo hieman pidemmällä. Kotiinpalattuasi voitkin aloittaa sen kampaaja/kosmetologi/hierojaputken :). Ah.
Kuullostaa ihan hyvältä. Tunteenpurkaus läheisen suhteen loppumisesta on minusta ihan oikeutettu ja kirjoitithan jo itsekin (analyyttisesti) että mistä se johtuikaan.
Minusta tuntuu että usein terapia on vaikea asia vanhemmille/lähisukulaisille. Oma äitini kävi terapian ja nyt minä ja minusta tuntuu että siitä "ei vaan puhuta". Kyllä varmaan sukulainen kokee sen jonkunlaisena epäluottamuslauseena (ja tavallaanhan se sitä onkin).
Mukava kuitenkin että voit nyt hyvin, lopetit analyysin juuri oikeassa vaiheessa, luulen. Varmasti olet oppinut analyyttistä näkemystä ja pystyt sitä hyödyntämään elämässä tarvittaessa ilman terapeuttiakin.
En voi muuta kun toivoa että itse olen samassa tilanteessa joskus:)
Kyllä Terpallakin meni sanat vähän sekaisin. Eli ei se ihan helppoa kai hänellekään ollut. Mutta se oli ihan hullua, että kun halattiin lopussa, niin aloin oikeasti vollottaa ihan kunnolla. No, onneksi se siitä sitten väähn tyrehtyi ja pystyin vähän vitsailemaankin asiasta.
Kyllä pitäisi ollla vähän keväisempää, mutta just nyt ilmat olivat taas vähän kylmenneet. Eli kaupunkilomailua. Siinä on sentään se hyvä puoli, että voi hillua museoissa, kahviloissa, ravintoloissa, kaupoissa... jos menee ihan kököksi ilma. Erityisesti ajatus pienestä shoppailusta lämmittää mieltä, kun voin ensi kuun terapiarahat kohdentaa suoraan vaatehankintoihin. Paitsi jos säästän hieman Trinityn mainitsemiin hoitoihin. ;)
Vaateostoksia, kahviloita, ravintoloita, teatteria...! Shoppailua!! Ehkä hieronta saa vähän odottaa...
Luulin, ettei analyytikot paljon halaile, mutta kiva poikkeus tuo. Kauhean sympaattista, kiva kun jaoit.
Kulttuuria, shoppailua ja ulkoilua sopivassa suhteessa. :)
En muuten tiedä, olisiko analyytikko halannut, mutta kövin kimppuun! Ei karannutkaan. Toisaalta olen paljon häntä pidempi. ;)
Lähetä kommentti