Heipparallaa!
Pieni loma teki oikein hyvää, koska en ajatellut juurikaan terapian loppumista enkä juuri muutakaan kovin analyyttista tai henkevää. Kun on muiden ihmisten kanssa 24h niin omille ajatuksille jää väkisinkin vähemmän tilaa. Mikä ei aina ole todellakaan huono asia. Tuli urheiltua ja oltua ulkona. Ja hieman juhlittua, joskin kaiken urheilun ja ulkoilun jälkeen olin aika valmis petiin jo puolen yön jälkeen. Eli aika tervehenkinen pääsiäinen hauskassa seurassa.
Eilen illalla huomasin taas ajattelevani muutamasta asiasta, että pitäisi miettiä tätäkin terapiassa. Tai palata johonkin juttuun analyysissä. Vaikka tuskin niitä kuitenkaan vikalla kerralla otan käsittelyyn. Eli varmaan kestää totutella siihen ajatukseen, ettei olekaan sitä luonnollista kanavaa, jossa purkaa mieleennousseita juttuja. No tilitin niitä sitten ruokatunnilla parille työkaverille. Olivat siis sen laatuisia, että pystyin niistä kyllä puhumaan myös muidenkin kun Terpan kanssa. (esim. ajatuksia työhön ja tasa-arvoon liittyen. Koin tulleeni hieman ohitetuksi sukupuoleni ja vielä melko nuoren ikäni takia.) Olen vaan niin tottunut purkamaan ja myös vaahtoamaan kaikki ärtymykseni analyysissä, mutta ehkä niille tunteille voi tosiaan löytää muitakin kanavia.
Yksi ärsyttävä esiin noussut asia on taas tuttu aihe naiseus/sinkkuus. Eli olen välillä huomannut, että spontaanit tapaamiset työssä tapaamieni/työpaikan vanhempien miesten kanssa ovat aika vaikeita, koska miehet eivät oikein osaa suhtautua. Törmäsin nimittäin työtuttuun pääsiäisenä ja se oli epämukavaa. Mies kommentoi minulle hölmösti jotain muka hauskaa ja jatkoi matkaansa pikaisesti. Työskentelen kyseisen herran alaisuudessa, joten olisin odottanut jotain normaalia aikuisten välistä keskustelua, kuten "milloinkas te olette tulleet ja ajattelitteko tehdä sitä tai tätä.." En ole kuitenkaan suora alainen, mutta alainen silti. Joko kyse on vain sukupuolesta, eli koska en ole nuori mies, niin kanssani ei voi heittää mitään äijäläppää eikä lähteä oluelle. Tai siitä, että en ole perheellinen, niin ei voi käydä mitään keskustelua liittyen perheeseen ja lapsiin. Tai sitten vain siitä, että olen nuori nainen = ei kovin merkittävä henkilö ja kanssani ei tarvitse edes yrittää keskustella sivustyneesti. Varsinkin kun olen vielä tyttöporukalla liikkeellä, enkä kenenkään merkittävän henkilön, kuten miehen kanssa. (hieman provosoitua, mutta..) No toki koko jutun voi laskea vain kyseisen herran sosiaalisten taitojen piikkiin,. mutta jotenkin ärsyttävää silti.
Huomenna on sitten viimeinen kerta terpan kanssa. Hurjaa. Nyt en oikein jaksa iloita edes vapautuvasta ajasta ja rahasta vaan tuntuu vain aika oudolta ja pikkaisen epätodelliselta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Tuleekohan teille naisille, jotka miesten keskustelutaidot tai niiden puutteen alvariinsa henkilökohtaisesti ja loukkauksena otatte, milloinkaan mieleen että mieskin voi ujostella ja tuntea olonsa kömpelöksi, erityisesti nuoren naisen seurassa? Ei takuulla ole ihan helppoa keksimällä keksiä aihetta mistä puhua jos maailmat tuntuvat olevan varsin erilaiset. Varsinkin suomalainen mies jolle smalltalk ei ole mikään jo äidinmaidossa imetty taito. Varsinkin kun suomalainen nainen on välittömästi kärppänä ottamassa nokkiinsa ja kiukuttelemassa jos sanoo yhdenkin "väärän" sanan tai ajatuksen.
Löysätkää edes vähän.
Voi olla, että reagoin herkästi. Mutta kyllä johtajatason ihmisen pitäisi pystyä suhtautumaan samalla tavalla nuoriin miehiin ja naisiin. Kun kyse ei ole kuitenkaan esim. puolen tunnin keskustelsuta vain normaalista, lyhyestä kohtaamisesta. Eli jos samalla uratasolla oleviin miehiin suhtaudutaan rennon rempseästi ja heille jutellaan normaalisti ja naisia lähinnä vältellään ja ollaan kuin kusi sukassa, niin kyllä johtamistaidossa on hieman parantamisen varaa. Kyseessä on kuitenkin epäsuora esimieheni, jolle teen duunia välillä ihan suoraankin. Eli kyllä kyseinen herra suhtautuu osastoni poikiin rennommin ja mukavammin, joista osa on ollut talossa paljon vähemmän aikaa kuin minä. ja myös kokemattomampia. Mutta kun pojat on poikii..
Juttelin muuten iltapäivällä samasta herrasta parin keski-ikäisen naiskolleegani kanssa ja kyllä he tunnistivat ongelman. Että on suosikkipojat ja sitten on muut, erityisesti naiset. Mutta kun kerran ei naisena voi olla yksi suosikkipojista, niin ei siitä kannata itseensä ottaa. Kun ei sille kerran mitään mahda.
Tuo on luovuttamista. "Ei kannata ottaa itseensä" kommentti on muutenkin ongelmallinen. Mun esimieheni toisti tota kun duunikaveri tuli kännissä töihin, rääkyi ja sadatteli hermostuksissaan ja mun keskittyminen kärsi siitä. Hitto tottakai otetaan itseensä sitä kauttahan ne asiat ainoastaan voi edetä ylipäätänsä mihinkään.
Kun esimiehiksi edenneillä on ne "avut" että ovat päässeet ylöspäin, niin siihen se valitettavasti usein loppuukin. Taitoja pitäisi osata käyttää myös työelämässä.
Hitto tää asia mua suututtaa. Olen varmaan viallinen kun en osaa antaa olla vaan, synnyttää lapsia ja miettiä sitten asioita taas kun on työelämään paluun aika...
Samaa mieltä. Mutta kertoo monen keski-ikäisen naisen asenteesta. On hyväksytty, että miehet pärjää paremmin, itsellä ei ole samanlaisia etenemismahdollisuuksia ja keskitytty sitten enemmin lapsiin ja perheeseen.
Lähetä kommentti