Avoin alue minussa

Mietin nyt taas analyysistä saamiani hyötyjä, en niinkään lopettamista. Siihen olen tosiaan vähän kyllästynyt. Ainakin olen huomannut, että mulla on nykyisin todella paljon vähemmän asioita, joista en voisi puhua tai joita pitäisi hysteerisesti salata. Siis toki mulle tietyistä asioista puhuminen on edelleen vaikeaa, enkä tule niistä usein kertoneeksi, mutta silti niistä puhuminen on jo paljon helpompaa. Muistan kaksi vuotta sitten sanoneeni exälle, että enemmin varmaan kuolisin kuin kertoisin kipeimmistä perheasioistani esim. töissä. Toki liioittelin jonkun verran, mutta ajatus kertoo silti aika paljon asenteestani silloin. Musta olisi ollut ihan hirveää, jos olisi pitänyt kertoa vaikkapa äidistä töissä. Saati sitten joistain pahimmista muistoista ym.

Tietenkään en edelleenkään kovin avoimesti puhu tausoistani töissä, mutta syyt ovat vähän eri kuin ennen. Silloin se oli vain kamalaa, enkä halunnut missään nimessä olla se onneton, hirveitä kokenut "lapsiparka". En kestä mitään sääliä ja päivittelyä, enkä jotenkin osannut edes puhua noista aiheista kenenkään vieraamman kanssa. Varsinkaan jossain duunissa. Tunteet tulivat liikaa pintaan ja pelkäsin myös omia reaktioitani. Nyt on pikemminkin sellainen fiilis, että jos jotain tulisikin esiin, niin sillä ei olisi suurta merkitystä. En puhu, koska työpaikalla ei ole muutenkaan tarvetta vatvoa henkilökohtaisia asioita kovin syvällisesti. Mutten enää oikeastaan pelkää, että ne asiat vaikuttaisivat kovinkaan paljon muiden käsitykseen minusta. Paitsi korkeintaan positiivisesti, koska olen selvinnyt ja pärjännyt kaikesta huolimatta. Eli nyt voisin ihan hyvin sanoakin, että olen asunut kasvattiperheessä, koska sitä ja tätä. En ehkä haluaisi ruotia asioita sen kummemmin, koska se ei kuulu muutenkaan työpaikalle. Enkä halua olla niin läheinen esim. pomon kanssa muutenkaan. Mutta se ei olisi minusta enää niin kamalaa. Mitä vähemmän on täysin suljettuja alueita, sitä helpompi on hengittää.

Olen muuten kuunnellut Vuokko Hovatan Lempieläimiä levyä, joka on varsin sympaattinen. Aulikki Oksasen tekstit ovat toimivia ja biisit kauniita. Jos on ikinä tykännyt yhtään Ultra Brasta nuorempana, tykkää varmasti tästäkin.