Satuin tällä viikolla samaan tilaisuuteen kuin exän nykyinen. Olemme vähän niin kuin samalla alalla. Hän ei tiedä minua, mutta minä nyt sattuneista syistä tiedän, missä hän on töissä ja olen nähnyt jonkun kuvan joskus. Eli nyt sitten törmäsin häneen reaalielämässä. Onneksi meitä ei kuitenkaan esitelty toisillemme, se olisi ollut aika kummallinen tilanne. En voinut kuitenkaan välttää kiusausta tarkastella häntä sivusta. Tietenkään en halunnut sanoa hänelle mitään. Ei ole minun asiani kertoa hänelle mitään, eikä ole muutenkaan minun tapaistani sotkeentua muiden ihmisten parisuhdeasioihin. En nyt kuitenkaan ole viemässä hänen miestään, vaikka jotain olisi aiemmin tapahtunutkin. Mutta aika outoa se oli silti.
Kai sitä aina vähän vertaa itseensä exien nykyisiä, miettii, millaisen naisen hän valitsi minun tilaltani. Ihan söpö tyttö, ei mitään pahaa sanottavaa, ilmeisen fiksu. Ei ansaitsisi miestä, joka edelleen lähettelee facebook -viestejä toiselle naiselle. Silti en voi pitää exää ihan kusipäänä, vaikka tuon tytön kannalta se onkin toki paskaa. Pettäminen on paha asia, mutta niin on myös valehtelu, toisen henkinen alistaminen, kylmyys, nolaaminen muiden läsnäollessa, vastuuttomuus, itsekkyys jne. Monin tavoin voi loukata rakkaintaan, mutta silti julkinen mielipide nostaa synti numero ykköseksi aina pettämisen. Aina kysytään katkeaako suhde pettämiseen, voiko sen antaa anteeksi. Onko hullu, jos antaa anteeksi? Mitään selvää vastausta ei tietenkään ole. Mutta ehkä olisin silti mieluummin yhdessä miehen kanssa, joka paneskelee pari kertaa jonkun kanssa, joka on silti muuten lämmin, ystävällinen ja kohtelee minua arvostavasti. Ja tekee kiltisti kotitöitä. :) Toki parasta olisi löytää joku täydellinen. Niitä kun on usein vain aika vähän tarjolla, harvoin edes olemassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Itse olen ollut kuvailemasi söpön, fiksun ja petetyn tytön paikalla, ja osittain siksi varmaan katselen asioita vähän eri vinkkelistä kuin sinä. Toivottavasti en saa allaolevasta kovin pitkää bannia blogiisi :).
Kai suhtautuminen pettämisasiaan riippuu ainakin siitä, mitä pettäminen ihmiselle merkitsee, ja ylipäätään kuinka herkkä asia seksi on. Jos pitää seksiä lähinnä kahden aikuisen ihmisen yhteisenä hauskanpitona, niin ei pettäminen varmaan tunnu kovin pahalta. Mutta (tämä saattaa nyt kuulostaa kornilta, mutta senkin uhalla) jos seksi on edellämainitun lisäksi jotain hyvin henkilökohtaista, jota haluaa tehdä vain ihmisen kanssa, jota rakastaa, niin kyllä siinä menee jotain aika pahasti rikki, kun toinen pettää.
Toisaalta mietit, onko pettäminen sen pahempaa kuin mm. valehtelu, kylmyys, vastuuttomuus ja itsekkyys, mutta eikö pettäminen liity aika vahvasti noihin kaikkiin asioihin? Enkä ylipäätäänkään ymmärrä, miksi pitäisi jo lähtökohtaisesti hakea tradeoffia erilaisten huonostikohtelemistapojen välillä. Harva on täydellinen, useimmat meistä aika itsekkäitä ja kaikki loukkaavat läheisiään joskus, mutta luettelemasi listan asiat olivat enemmän tietoisia ja tahallisia tapoja alistaa ja loukata kuin tahattomia, itsekkäitä kömmähdyksiä. Kirjoitit lopuksi, että olisit mieluummin yhdessä miehen kanssa, joka paneskelee silloin tällöin muita, mutta on lämmin ja kohtelee sinua arvostavasti. Mutta eikö tuo ole mahdoton yhtälö, eikö pettäminen ole lähtökohtaisesti jo epäarvostavaa ja epäystävällistä toimintaa? Jos oikeasti rakastaa jotain tyyppiä, haluaako silloin käydä panemassa muita?
Et sä mitään bannia saa, on hyvä olla eri meiltäkin välillä. :)
Olet ihan oikeassa, että pettämiseen liittyy usein myös valehtelua, itsekkyttä, vastuuttomuutta yms. On minuakin petetty ja se sattui. Se teki myös vihaiseksi ja loukatuksi. Ja siitä kesti aikaa päästä yli. Mutta yhtä lailla on sattunut valehtelu ilman pettämistä, on sattunut hylkääminen ja lapsellinen itsekkyys. Ystäväni seurusteli vuosia miehen kanssa, joka ei koskaan pettänyt (Koskaanhan ei voi varmasti tietää, mutta oletus on, että ei), mutta vähätteli ystävääni muiden ihmisten edessä ja kommentoi häntä välillä aika ilkeästi. Tälläiseen käyttäytymiseen suhteutettuna kömmähdys seksin alueella (jota vielä ehkä itse ymmärtää katua)on minulle pienempi paha kuin ilkeys ja toisen latistaminen. Jos näitä asioita nyt voi jotenkin arvottaa.
Ehkä se johtuu siitä, etten enää muutenkaan ajattele seksiä ihan niin isona juttuna kuin nuorempana. Ajattelen ehkä, että pettämistäkin on monenlaista. On tosi kusipäisiä ihmisiä, jotka vain toimivat itsekkään hedonistisesti ja eivät yritäkään sitoutua toiseen syvästi eivätkä ota vastuuta omasta käytöksestään. Sitten on ihmisiä, jotka tekevät joskus virheitä. Usein pettäminen on myös oire suhteen muista ongelmista.
Olen sivusta seurannut parin ystäväni suhteita, joissa he itse ovat pettäneet, ei puolen ottaminen ole aina ollut kovin helppoa. Molemmat olleet aina ns. kilttejä, mukavia, fiksuja tyttöjä ja sitten vain jostain syystä (iso kriisi elämässä, ongelmat parisuhteessa) ajautuneet suhteeseen toisen kanssa. Siinä on sitten ollut selittämistä itsellekin, miten voi käyttäytyä niin. Kun se kuitenkin on niin väärin. Mutten silti usko, etteivätkö he pystyisi olemaan jatkossa uskollisia ja sitoutuneita ja etteivätkö olisi oppineet virheistään.
Vielä täsmennys, eli ajattelin lähinnä, että voisin ehkä antaa anteeksi jonkun hairahduksen. Säännöllinen pettäminen on sitten mielestäni asia erikseen.
Piti munkin just täsmentää, että yksittäinen kännitöppäys on eri asia kuin säännöllinen pettäminen. Itse koin tuota jälkimmäistä, ja kaikkein hirveintä siinä kai lopulta oli se pitkään jatkunut valehtelu.
Seurustelevalla hyvällä ystävälläni oli joskus suhde varattuun mieheen. Siis suhde, ei hairahdus. Ystäväni oli jo irtautumassa omasta suhteestaan, ja suhtautui asiaan vähän siten, että mitä mies ei tiedä, ei voi häntä vahingoittaa, eikä pettämisellä siinä vaiheessa hänestä ollut merkitystä. Sitä toista naista (ensimmäiselle, riippuen mistä päästä laskee..), jota petettiin, tämä kaveri kai lähinnä lievästi halveksui. Mulla oli aika paljon sulattamista siinä, että ihminen, joka on ystävänä hyvin lojaali ja luotettava, voi ajatella noista asioista niin eri tavalla.
Vähän karsastan ilmausta 'ajautua suhteeseen'. Se implikoi, että asiat vaan jotenkin tapahtuvat ihmiselle, ilman että tämä voi niihin täysin itse vaikuttaa, vaikka kyllä sivusuhde on aina valinta, olivat olosuhteet mitkä tahansa.
Joo tottakai sivusuhde on valinta. Sitä nimenomaan. Ajautuminen oli huono sana. Muttei pettäminen näille ihmisille ollut mitenkään kevyt asia. Kai taustalla olivat toisella ongelmat parisuhteessa ja se, että asuttiin kaukana toisesta sekä omat henkilökohtaiset kriisit. Toisen ystäväni perheessä tapahtui tosi paljon vaikeita, isoja, kipeitä asioita niihin aikoihin ja hänen oma miehensä ei kai oikein osannut tukea jne.
Ei pettäminen ole oikein, mutta kun suurin osa meistä on loppujen lopuksi aika keskeneräisiä ja käyttäytyy kriisin tullen sitten miten milloinkin. Ei mun huutaminenkaan läheisille ole oikein, mutta silti teen sitä, kun on oikein paha olo.
Ehkä mä eniten vastustan sellaista mieletöntä romanttisen rakkauden ihastelua, jossa kuvitellaan, että rakkaus on joku ihme asia joka ylevöittää kaiken. Jos vaan rakastaa oikeasti, niin miten voi tehdä niin tai näin. Se että rakastaa tarkoittaa: koskaan elämän missään vaiheessa ei voi haluta muita tai ihastua toiseen. Suhteessa, jossa on oikeaa rakkautta ei tule tylsää/vaikeaa/kipää/loukkaamisia/kylmyyttä, .
Toki kyse on valinnoista. Mutta miten ihmisille, jotka ovat kuitenkin sinkkuna piehtaroineet täysin tunteitta monen ihmisen kanssa sängyssä vain siksi, että se oli hauskaa, ulkopuolinen seksi parisuhteessa on niin iso asia, että sen takia on valmis unohtamaan aivan kaiken muun? Onko se todella sen arvoista. Enhän mä nytkään edes muista kaikkien seksikumppanieni nimiä. Mutta mä muista varmasti ikuisesti, kuinka mua rakastunut mies kosketti kevyesti poskelle, otti syliin tai nauroi jollekin ihan hölmölle jutulle.
Huvittavaa muuten oli mun pettämisjutussa, että tämä toinen exä (ei sama,jota olen nähnyt syksyllä vaan 2v. sitten ollut juttu), piti itse kovaa melua siitä, että pettäminen on paha asia. Ja ettei tiedä, miten antaisi anteeksi, jos minä pettäisin. Hän oli jotenkin siitä asiasta kovin huolissaan, vaikken todellakaan antanut syytä siihen. Itse en juurikaan puhunut koko asiasta, koska halusin luottaa häneen ja koska olin tosi ihastunut, ei minulle itselleni tullut mieleenkään katsella muita.
No hän sitten kuitenkin iski baarista toisen naisen, oltuaan alkuun viikon poikien kanssa laskemassa Lapissa. Soiteltiin kuitenkin joka päivä hänen Lapissa ollessaan ja ennen matkaa vietettiin romanttinen yö yhdessä. Ja kun kundi tulee takaisin, niin iskee mielummin jonkun tuntemattoman mimmin kuin rientää heti minun luokseni. Eniten otti päähän se, että minä kaipasin ja ikävöin joka hemmetin päivä ja kundia ei edes kiinnosta nähdä kun tulee pois. Sama se oikeastaan oliko seksiä sen mimmin kanssa vai ei. (Väitti tietenkin, ettei ollut). Tyhmintä oli se, että toinen mesoaa jostain pettämisestä isona asiana ja pettää sitten heti itse.
Moi, täällä sama mies joka kommentoi aikaisemmin analyysin lopettamistasi. Tämä pettämisasia osuu senverran lähelle että ajattelin taas ottaa osaa.
Ensinnäkin kysymys "seksiä vai ei" saa mielestäni usein liian suuren painoarvon. Kaikkihan riippuu aina ihmisistä, tilanteesta ja niille annetuista merkityksistä. Jouduin itse petetyn rooliin suhteessa johon olin heittäytynyt täysillä. Toki tuohon johti osaltaan parisuhteemme ongelmat, mutta ainakin yhtä suurelta osalta exäni henkilökohtaiset ongelmat. Tilanne johti loppujen lopuksi usean eri vaiheen kautta eroon ja siihen että minä olin se joka erosi. Minun tapauksessani pettäminen sai aikaan tapahtumaketjun joka johti luottamuksen menetykseen. Tarkoitan sellaista luottamuksen tunnetta joka ei ole itsen hallittavissa. Ei voi alkaa uudestaan luottamaan vaikka kuinka kovasti sitä haluaisi. Analyysin käyneenä vertaan sitä analyytikon ja analysoitavan suhteeseen (siis tietysti vain luottamuksen osalta). Jos analyytikkosi "pettäisi" sinua vaikka levittelemällä sinulle hyvin arkoja ja tärkeitä asioita jollakin julkisella foorumilla, voisitko jatkaa analyysia hänen kanssaan? Tai tietysti voisit, mutta luuletko että assosiointisi olisi enää täysin vapaata? Voisitko "päättää" antaa anteeksi ja "päättää" luottaa häneen tuon jälkeen? Minä en voisi, enkä voinut siksi jäädä parisuhteeseenkaan. Ajattelen, että jos olisin jatkanut suhdetta ihmisen kanssa, jonka kanssa en voi kokea syvää jakamisen tunnetta, olisin todennäköisesti joutunut pettämään hänet joskus myöhemmin kun tapaisin sellaisen ihmisen. Olisi siis ollut vastuutonta jäädä. Minun tilanteeni johti lopuksi siihen todella ikävään asetelmaan, jossa oli kaksi ihmistä, jotka todella halusivat jatkaa yhdessä sen ollessa mahdotonta kun "se jokin" oli kuollut. Minulle "se jokin" oli luottamus mutta yhtä hyvin voin kuvata sitä rakkaudeksi.
Asia ei tietenkään ole noin mustavalkoinen. Tiedän kyllä, että rakkaus ei ole vastaus kaikkeen ja elämme reaalimaailmassa kaikkine kiusauksineen. Mutta kyllä minä nykyään uskon rakkauteen kun minusta tuntuu että viimein tiedän edes vähän mistä siinä on kysymys. Ja se tulee osaltaan hyvin lähelle analyysia.
Heippa, kiva saada taas miesnäkemystäkin. :)
Joo ilman muuta olet oikeassa tuossa. Jos luottamus menee, sitä on hyvin vaikea saada takaisin, vaikka kuinka haluaisi. Ja kaikki ei todellakaan ole omassa valinnassa. On tunteita, jotka vain tulevat, ja niille ei aina voi mitään. Anteeksianto on yksi niistä. Voi haluta antaa anteeksi, muttei välttämättä pysty. Niinhän se menee myös ystävien ja perheenjäsentenkin kanssa. Silti itse koen, että analyysi on vienyt minulta pohjan ajatella asioista kovin vahvasti mustina tai valkoisina. On loppujen lopuksi jokaisen oma valinta, jatkaako suhdetta pettämisen jälkeen vai ei. Ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta, joka sopisi kaikille. Ei ole myöskään mitään absoluuttista totuutta rakkaudesta, joka sopisi kaikille. Tottakai meidän kaikkien tulisi pyrkiä siihen, ettemme loukkaisi omalla käytöksellämme muita.
Lähetä kommentti