keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Aika kaluttu aihe

Nyt on taas sellainen olo, että olen aika kyllästynyt koko lopettamis-asian pohtimiseen. Terapiassakin oli tänään tosi tyhjä pää -olo. On tullut käsiteltyä niin paljon kaikkea ja mitään kovin merkittävää ei ole nyt tapahtunut. Kai tämä bloginkin pito vaikuttaa siihen, että on käsitellyt aihetta varsin kattavasti ja monelta eri kantilta. Nyt alkaa olla sellainen fiilis, että ihan sama. Huvittaisi vain elää ja olla ajattelematta. Töissä on hirveä kiire ja alan olla loman tarpeessa. Tahtoisin vain matkalle ja unohtaa koko terapian. Ja lopettamisen, ja ongelmat, jotka ovat jääneet ratkomatta, ja tulevat ongelmat, jotka saattavat kaivata lisäanalyysiä.

Kun on tottunut koko ajan analysoimaan kaikenlaista omassa käytöksessään ja käymään tietynlaista jatkuvaa keskustelua itsensä kanssa, on tosi mielenkiintoista nähdä, miten se muuttuu lopettamisen jälkeen. Jatkuuko samanlainen itsensä tutkiskelu yhtä aktiivisena (usein lomillahan on saanut myös hyviä oivalluksia, vaikka onkin ollut tauolla) vai alkaako tapahtua laiskistumista? Ehkä enemmän voi olla sellainen olo, etten nyt jaksa miettiä tätä ja huvittaa vain painaa asia jonnekin. Tai sitten sitä ei vaan enää osaa, vaan miettii kuitenkin koko ajan. En tiedä. Analysoitu ystäväni (minulla on siis yksi analyysin käynyt ystävä, jonka kanssa keskustelu on ollut aina tosi hedelmällistä) sanoi, ettei ole kaivannut terapiaa. Että sen lopettaminen toi valtavasti uutta energiaa käytettäväksi muihin asioihin. Ja että hänen kohdallaan monet ongelmat ratkesivat vasta analyysin lopettamisen jälkeen. Eli ei pitäisi olla huolissaan siitä, ettei tule "valmiiksi", koska jotkut asiat vain loksahtavat vähän myöhemmin. Aika lohdullista. :)

Mutta silti jännittää, miltä tuntuu olla "tavis". Mitäs sitten kun vaan ottaa päähän, masentaa tai huolestuttaa ja pitäisi purkaa se jonnekin?

Sitten pitää ottaa vielä kantaa yhteen asiaan eli bloggaamiseen yleensä. Ehkä rupean jatkossa kirjoittamaan tälläisen viihteellisen tilitysblogin tilalta jotain henkevää ja vakavaa kunnallispolitiikkablogia tms. Paitsi, että olen siis syyllistynyt blogissani viihteellisyyteen, olen kirjoittanut myös jonnin joutavia paljastuksia omasta elämästä. Hyi minua! Jatkossa aion kirjoittaa siis vain kunnollista kansalaisjournalismia enkä mitään pateettista tilitystä. :)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hirvittävään innternet -tilan tuhlaukseen olet kyllä syyllistynyt. Hyi hyi. Ehkä saisit vielä pelastettua blogisi poliittis-asiallisen puolelle kommentoimalla ohimennen Iken tekstaridraamaa?

Täytyy kyllä sanoa, että ikävä tulee, jos bloggaamisen lopetat. Nämä ovat mielenkiintoista, lohduttavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Erityisti tuo viimeisin pettämiskeskustelu oli antoisa, ja anonyymin mieshenkilön vastaus oli niin hyvä, että hiljaiseksi vetää.

syksyinen kirjoitti...

Tätä blogia on niin kiva lukea, kun tämä on niin valoisa ja toiveikas ja jotenkin jalat maassa kirjoitettu.

Sunshine kirjoitti...

En nyt ajatellut vielä lopetella kuitenkaan, ehkä yritän vain vähän keksiä muuta aihetta oman mielen virkistykseksi. Esim. ehdottamaasi Iken tekstarikohua tai muuta merkittävää.. ;) No, ehkä pysytään omassa elämässä kuitenkin ja siihen liittyvissä ajatuksissa.

Olen ollut tosi tosi iloinen kaikesta keskustelusta, jota on syntynyt. Se on ollut tosi arvokasta, ja antanut myös itselle todella paljon ajattelemisen aihetta. Lisäksi kaikki kannustava palaute on ollut ihanaa luettavaa. Eli tuskin vielä maltan luopua. Katsotaan sitten, kun olen täysin analyysistä vapautunut tavis..

Anonyymi kirjoitti...

Moi taas Sunshine. Minustakin olisi mielenkiintoista vielä kuulla, mikä rooli analyysillä tulee olemaan elämässäsi sen lopettamisen jälkeen. Varsinkin sitten kun se on päivittäisenä rutiinina unohtunut, tai siis poissa aktiivisesti mielestä.

Ja kiitos sulle trinity kannustavasta palautteesta. Minäkin pidän kommenttejasi osuvina ja koen ainakin tämän vähäisen materiaalin perusteella, että näkemyksemme ovat paljon saman suuntaisia. Osoitteeni on tiipii@postiloota.net jos haluat kommentoida suoraan. Se voisi olla mukavaa.