Viikonloppuväsymystä

Olin eilen bileissä, ja nyt vaan hyydyttää. Toisaalta viikko oli niin rankka, että sekin selittää aika paljon vähemmän hehkeää oloa. Aina kun stressi lisääntyy, uni vähenee. Suurin osa öistä meni viidellä kuudella tunnilla ja sen tuntee taas kyllä kropassaan. Onneksi pahin kriiseily töissä alkaa mennä ohi ja on vaan ihan pakko keskittyä töiden tekemiseen eikä esimiehen vaihdoksen murehtimiseen.

Ehkä terapian isoin etu on ollut se, että pettymysten ja kriisien yli selviää paljon nopeammin kuin ennen. Otti tosi paljon päähän, mutta kun vaan asiat harmittaa, niin niiden yli pääsee nopeammin. Mua on stressannut vähän muutkin asiat, kuin terapian loppuminen ja pomon vaihdos. Olen kärsinyt urheiluvammasta aika pitkään, mikä haittaa harrastuksia ja tuntuu ihan fyysisenä kipuna, jos urheilen yhtään reippaammin. Lisäksi rahatilannekin on ollut aika nihkeä, kun terapia tulee vaan niin kalliiksi. Vaikka kuinka olisi töissä ja tienaisi kohtuudella, tuntuu jatkuvasti siltä, että on rahat lopussa. Jotenkin terapian lopettaminen helpottaa, koska sitten on taloutta paljon helpompi suunnitella. Muista kuluista on helpompi tarpeen vaatiessa joustaa ja tinkiä, mutta terapia ei jousta ikinä mihinkään. Se vain aina on, ja sinne kantaa aina rahaa. Lisäksi tälle kuulle tulee 6 viikon maksut eli lähes 800 euroa terapiaan peruselämisen ja laskujen lisäksi. HIH HEI. Säästötkin on aika hyvin tullut tuhlattua tässä vuosien varrella, että ihan valtavaa joustovaraa ei vaan enää ole.

Mutta kirjoituksen idea ei siis ollut ruikuttaa rahasta vaan se, että nyt kuitenkin nopeammin lopettaa surkuttelun ja rupeaa vaan hommiin. Ei jää kiinni sellaiseen "minulle aina käy huonosti ja minua aina kohdellaan paskasti." Yrittää ehkä löytää niitä hyviäkin juttuja tilanteesta ja menee vaan eteenpäin. Tottakai harmittaa ja on tietty suruaika, jos tulee pettymyksiä. Muttei jää niihin kiinni samalla tavalla kuin ennen.