Kevät tuli ja meni

Vaikka ilmaston lämpeneminen onkin paha asia, eilinen oli silti ihana päivä. Jotenkin kaiken vähän väsyttävän pohdiskelun ja töissä valumisen jälkeen oli ihanaa vain vaellella koko päivä ulkona, nauttia auringosta ja katsella kevätvaatteita. Sopivan pinnallista viikonlopputerapiaa.. :)

Enää reilu kuukausi jäljellä analyysiä. Tuntuu hullulta. Nyt kun tilanne on taas rauhoittunut (Äiti on soitellut ja vaikuttanut aika normaalilta. Selvästi tilanne on saatu tasaantumaan nykyisillä lääkkeillä ja kaikki on aika tavallista.), lopettaminen ei tunnu enää niin pahalta. Jotenkin odotan sitä, koska nyt aika tuntuu menevän paljolti sen ajatteluun. Mietin lopettamista, odotan sitä, tuntuu, että osa muusta elämästä on vähän taka-alalla ja energia menee tähän. On sellainen keskeneräinen olo koko ajan. Odottava olo koko ajan. Toisaalta en halua lopettaa, koska olisi vielä käsiteltävääkin. Viimeksi ei kuitenkaan oikein huvittanut puhua mistään. Ristiriitaista.

Kaipa ikinä ei ole oikeaa hetkeä lopettaa analyysiä, koska elämä ei ikinä tule valmiiksi. Kuten koskaan ei ole oikeaa hetkeä hankkia lapsia, ostaa asuntoa, pitää sapattivuotta, tai tehdä muitakaan isoja ratkaisuja, koska kaikkiin liittyy kuitenkin aina riski. Työura kärsii lapsesta, asuntojen hinnat voivat romahtaa ja ties mitä. Olen siis lähinnä keskittynyt miettimään matkoja ja raha-asioita, koska ne ovat sopivan konkreettisia ja liittyvät toisiinsa suoraan. Mitä paremmalla tolalla oma talous on, sitä enemmän voi matkustaa.. :) Toisaalta ei se rahan puute ennenkään ole estänyt reissaamista, mutta olen vähän väsynyt ikuiseen visa-vankeuteen. Terapian loputtua maksan kaiken aina ja vain pankkikortilla. Lupaus!

Juttelin eilen baarissa yhden varatun miehen kanssa, joka ei ollut hakupäällä. Keskustelu oli aika hauska. Tuli jotenkin hyvä olo. Puhuttiin lähinnä ihmissuhteista ja lasten hankinnasta ja ikäeroista parisuhteessa yms. Oikeastaan musta on aika hyvä juttu olla sen ikäinen kun olen. On vielä nuori, mutta toisaalta on jo kokemusta, tietää kohtuudella, mitä haluaa ja osaa ehkä arvostaa ihmisissä vähän fiksumpia asioita kuin nuorempana. Lisäksi lapsiasia ei ahdista mua nyt yhtään. Jos tulee joskus joku oikeanlainen suhde, niin sitten hankkii lapsia. Ei ole paniikki, muttei sellaistakaan oloa, että haluaisin olla täysin vapaa vielä seuraavat 10 vuotta. Niin olen siis ajatellut aika kauan. Koko lapsijuttu on tuntunut kauhean kaukaiselta ja raskaalta ja sitovalta ja hankalalta. Nyt se tuntuu ehkä mahdollisuudelta joskus. Vaikken olekaan sitä hirveästi miettinyt terapiassa, niin jotenkin se on kypsynyt vähän kuin itsestään. Ehkä iän myötä, en tiedä.