Äiti oli soittanut, mutta olin juuri kaupassa. En soittanut vielä takaisin. En jaksanut. Muuten alkaa taas rauhoittua. Flunssa/a-virus/mikä onkaan alkaa vähän hellittää ja olen ollut taas töissä. Toisaalta hyvä, että pystyin flunssan varjolla olemaan poissa töistä alkuviikon, koska olin henkisesti niin väsynyt, rikki ja pihalla. Nyt kun olen taas saanut itseni vähän enemmän kasaan, on taas ok olla töissä. Saa muuta ajateltavaa ja elämä tuntuu taas vähän normaalimmalta. Enemmän omalta. Mua rauhoittaa aina se, että mun oma elämä on kuitenkin aika hyvin. Kaikki ei ole niin kauheaa, eikä äidistä riippuvaista. On sähköposteja, joihin on pakko vastata. On asioita, joihin pitää ottaa kantaa. On laskuja, jotka pitää tiliöidä, on kolleegoita, jotka kyselevät. On palavereja, joihin on pakko mennä. Vaikka lopun ajan leijuisi jossain, ajatukset yleensä löytävät neutraaleimmille vesille. Se helpottaa.
Olen mä toki alkanut surulaihduttaa. Aina kun mulla on kriisi, niin mä kontrolli-/surulaihdutan. Ehkä se tuo jotain järjestystä. Kun pari päivää menee minimiravinnolla, niin sitä on sitten helppo jatkaa vähän aikaa. Tulee hallinnan tunne ja onnistumisen elämyksiä siitä, että vaaka näyttää vähän paremmin. Kipeänä ei voi urheilla, joten ei ole pakko myöskään syödä normaalisti. No, niin kauan kun on normaalipainoinen, ei ole kyse mistään ongelmasta. Mä olen ihan liian tasapainoinen, että se kestäisi pitkään. Erojen jälkeen yleensä kyllästyn jossain vaiheessa. Tulee sellainen olo, että paskaakos tuon takia itseäni näännytän. Ihan hullu ja turha äijä. Ja laihdun ehkä 3 kiloa, josta yksi tulee nopeasti takaisin. No nyt ei ole ollut kyllä nälkäkään. Osittain se on ihan psykologistakin, kun on riittävän ahdistunut olo, ei vaan huvita syödä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti