Nyt kun terapian loppu alkaa lähestyä olen paitsi välillä epäröivä, myös haaveellisempi. Olen alkanut haaveilla projekteista, joita voisin harkita, kun taloudellinen tilanne paranee ja toisaalta kun aikaa vapautuu. Enää jatkossa en ole niin tiukasti sidottu tiettyyn paikkaan kuin terapian aikana. Jos huvittaisi lähteä ulkomaille töihin se olisi mahdollista. Tähän mennessä terapia on pakottanut pysymään paikallaan. Toki myös nykyinen työ pitää minut täällä, samoin perhe ja ystävät. Mutta vuoden, kahden pesti jossain olisi ihan mahdollinen. Työhän on kuitenkin vain työtä ja eläköityvässä Suomessa löytää varmasti jatkossakin töitä. Luulen, että opiskelujen jälkeen olisin harkinnut lähtemistä ihan vakavissani, jos en olisi ollut kaulaani myöten analyysissä. Toki oma jaksaminen ei olisi tukenut lähtemistä. Mutta olen aina haaveillut siitä, että voisin asua vielä ulkomailla uudestaan.
Toisaalta olen ruvennut haaveilemaan isomman asunnon hankinnasta. Sekin olisi mahdollista. Nyt ei toki ole mikään asunnonostajan kulta-aika, mutta ainakin voi jo rehellisesti haaveilla. Ja säästää asuntoon, kun kaikki rahat eivät mene terapiaan. Asuntoa ja työpaikkaa ei myöskään tarvitse miettiä siltä kannalta, että on mahdollisimman kätevä matka terapiaan. Nyt on nimittäin ollut kätevää kulkea. En olisi edes kuvitellut vaihtavani työpaikkaa jonnekin Espoon perukoille kun terapia sijaitsee lähellä keskustaa ja kätevien yhteyksien päässä nykyisestä duunista. Kulkeminen olisi ilman autoa mennyt liian vaikeaksi. Ja autoon ei todellakaan ole ollut varaa.
Olen alkanut haaveilla myös pidempien matkojen toteuttamisesta. Jos en muuta ulkomaille, voisin sentään lähteä jonnekin reissuun vaikka kuukaudeksi. Jos loma vain töistä järjestyisi. Viimeiset 5 vuotta olen ollut samaan aikaan lomalla kuin analyytikko. Ihan jotain pidennettyjä viikonloppuja lukuunottamatta. Analyytikko on toki ollut lomalla eri aikaan kuin minä. Hänellä on melko paljon lomaa, mutta itse olen yrittänyt järjestää lomani niin, että monia korvaustunteja ei tarvitsisi järjestää.
Toki lopettaminen edelleen mietityttää. Mutta myös riemastuttaa. Näkee uusia mahdollisuuksia avautuvan. Tietynlainen kurinalaisuus elämässä hellittää ainakin hetkeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Hei Sunshine. Löysin juuri blogisi (joita en yleensä juurikaan lue). Se kiinnosti minua koska olen itsekin käynyt analyysin (6-7 vuotta) saman ikäisenä kuin sinä. Lopetin pari vuotta sitten lukuunottamatta eroprosessiini liittyvää paria kuukautta viime syksynä. Blogissasi ja kommenteissa oli paljon mielenkiintoista, mutta ennen kaikkea haluaisin kommentoida tuota lopettamista oman kokemukseni pohjalta. Itse kävin analyysin "loppuun", jonka ymmärsin vasta ehkä 1,5v lopettamisen jälkeen. Analyysiaikani ensimmäisen neljän vuoden jälkeen lopetin analyysin omasta halustani kun olin varma olevani "valmis", vain palatakseni takaisin tekemään työn loppuun vuoden päästä. Ensimmäinen olennainen asia jonka minä opin oli; apua on tarjolla ja sitä voi pyytää, myöhemminkin. Minulle se ei ollut aikaisemmin todellakaan itsestään selvää. Olen terveempi kuin koskaan, mutta ei se tarkoita sitä, että en tarvitsisi analyytikon apua joskun tulevaisuudessa esim suurempien elämänkriisien yllättäessä. Ja se, että tuntee noin, on pelkästään rikkaus. Toinen asia, mikä tulee mieleen lopettamisesta, on se, että jos olet "valmis", analyysi jatkuu mielessäsi ja jokapäiväisessä elämässäsi hyvinkin rikkaana. Ei se lopu, sinä vain teet sitä työtä nyt itseksesi kun sinulla on siihen tarvittavat työvälineet olemassa. Se lienee se psykoanalyysin keskeinen päämäärä. Parisuhteestakin voisin kommentoida näin miehen näkökulmasta; minullakin on ollut suuren osan elämästäni vahva tarve selvitä yksin. Olla niin vahva, etten tarvitse ketään. Ja olen ollutkin, olen viettänyt elämässäni pitkiäkin aikoja yksin eläen. Olen myös elänyt useita vuosia suhteessa, johon heittäydyin täysillä (joka tuli mahdolliseksi analyysin myötä). Nyt, kun tuo suhde on päättynyt, ja elän yksin, ymmärrän ensimmäistä kertaa miten kaipaan kumppania. Tottakai osaan elää yksin ja elämä voi olla ihan tyydyttävää ja mukavaa niinkin. Mutta helppoahan se on, ei se osoita minkäänlaista vahvuutta. Se, mikä ei ole helppoa, on sitoutuminen ja heittäytyminen, päinvastoin se on pelottavaa. Mutta nyt kun olen sen kerran kokenut en näe syytä miksi pyrkisin elämään yksin. Tosin ei minulla ole kiire, enkä ole riippuvainen parisuhteesta. Se tulee eteen jos tulee sitten kun tulee. Voi tietysti olla että ei tule, mutta siihen en usko. Ei minun tarvitse lähteä etsimään ketään vain siksi että en uskalla olla yksin (niinkuin joskus), mutta ehdottomasti pidän silmät auki ja olen avoin. Itselleni psykoanalyysi oli sen verran syvä kokemus (kenelle ei olisi?), että en oikein usko että voisin tulevaisuudessa elää parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei itsellään ole jonkinlaista kokemusta analyysista tai vastaavasta (toisaalta mikä voisi olla vastaavaa?). Luulen että se on asia joka täytyy voida jakaa sen tärkeimmän ihmisen kanssa. Onnea vaan elämällesi nyt ja lopettamisen jälkeen.
Hei!
Kiitos kommentistasi. On todella mukavaa lukea muiden analyysissä käyneiden kommentteja. Lisäksi oli erittäin rohkaisevaa lukea kokemuksistasi lopettamisen suhteen, koska se on kuitenkin asia, joka tällä hetkellä eniten askarruttaa. Olen analyytikkoni kanssa puhunut paljon samasta asiasta, mistä sinäkin kirjoitit, eli että aina voi myös palata takaisin ja käydä lyhyemmän jakson, jos sen näkee tarpeelliseksi.
Jotenkin ajattelin ennen, että analyysi on enemmän kerrasta poikki -tyyppinen hoito, johon sitoudutaan tiiviisti ja lopetetaan sitten kuin lopetetaan. Kirjoituksesi antoi vahvaa tukea siihen, etteihän sen niin ehdotonta tarvitse olla. Lisäksi itse mietinkin välillä , että voisi ollakin hyödyllistä vielä palata joskus vähäksi aikaa kun on alkuun tehnyt työtä itsekseen omassa päässään ja katsonut miten itsekseen pärjää ihan arjessa analyysin aikana hankittujen "työkalujen" avulla.
Tuosta parisuhteesta voisin kommentoida vielä myöhemmin lisää. Kaikki mitä sanoit kuulosti kuitenkin järkevältä ja hyvin tasapainoiselta.
Mukavaa, että analyysin "lopettanutkin" henkilö kommentoi tätä blogia, joka sinänsä on ollut jo ihan helmi löytö.
Kommentoitavaa olisi monestakin asiasta, mutta lyhyesti (ennen kuin ryntään analyysitunnille, hyvästi rauhallinen lounastuokio :P): ensiksikin, mäkin olin jotenkin ajatellut, että analyysi on 'kerrasta poikki' tyyppinen juttu, mutta tuo mahdollinen palaaminen uudelle jaksolle tai elämänkriisin yllättäessä kuulostaa hyvältä ja ehkä enemmän analyysin henkiseltä kuin kertalopetus.
Toinen juttu: olen itsekin miettinyt, että toivoisiko seurustelukumppanilla olevan analyysi/terapiakokemusta. Tuntuu, että olisi aika vaikea tuntea syvällistä yhteyttä ihmisen kanssa, joka ei ole käynyt asioitaan läpi. Toisaalta osa ihmisistä pohdiskelee kriittisesti itseään aika paljon ilman analyysiäkin. Ja ehkä suhde sellaisen vähän mutkattomamman tyypin kanssa voisi olla helpompikin, kun ei ole kahta ihmistä koko ajan analysoimassa, onko joku asia niin tai näin :). Aloitin analyysin seurustellessani ihmisen kanssa, joka suhtautui analyysiin vähän yliolkaisesti. Suhde päättyi muista syistä pari vuotta analyysin alkamisen jälkeen, mutta luultavasti se olisi tullut päättymään muutenkin.
Mun ystävistä muutama on käynyt terapiassa ja viimeisin exäni on harkinnut terapiaan menoa eron jälkeen. Ei siis johtuen erosta vaan pikemminkin niiden ongelmien vuoksi, joita hänellä oli (lapsuusjutut yms.). Ja joista erokin johtui. Tarkkaa lopputulosta en tiedä, mutta viimeksi kun näimme hän oli käynyt juttelemassa jonkun psykologin luona, muttei kovin intensiivisesti. En väitä, että olisi minusta kiinni, mutta ehkä esimerkkini on kannustanut siihen. Ja että ongelmiaan kannattaa käsitellä ja terapiassa käyminen ei ole niin kummallista.
Kyllä mäkin toivoisin, että löytäisin ihmisen, joka on miettinyt asioitaan ja käynyt jotain vähän vaikeampia juttujakin läpi. Mutta ihan analyysiä tai pitkäkestoista psykoterapiaa ei kyllä oikein voi odottaa. Jos meinaa miehen löytää, niin ei parane olla liian kranttu. ;) Ehkä toisin päin olisi helpompaa, kun naiset ramppaavat useammin terapiassa.
Toki kommunikointi olisi paljon helpompaa, jos toinenkin pystyisi erittelemään tunteitaan ja käyttäytymistään vähän analyyttisemmin. Ihan sellaiseen "mä nyt aina vaan ajaudun", "aluksi tuntui hyvältä, mut enää ei vaan tunnu. Se tunne vaan katosi ja se siitä" ja "mua vaan alkoi ahdistaa" suhteisiin en enää haluaisi lähteä. Jos toisella ei ole mitään käsitystä siitä, miksi toimii niin kuin toimii, tai ei ole mitään halua edes miettiä sitä, niin kommunikointi voi olla aika vaikeaa. Itse kun analysoi ihan kaiken tai lähes kaiken (kaikkea ei varmaan vieläkään tiedosta, mikä on varmaan ihan hyväkin.), niin ei oikein tollasta vaan enää jaksa. Mä oeln niin väsynyt siihen, että miehet vaan "ajautuu"..
Hauskaa muuten, miten moni kommentointi ja vastakommentointi -ketju meillä tuntuu aina kiertyvän parisuhteisiin :). Tosin tällä kertaa sen taisi aloittaa Anonyymi kommentoija. Ainakin mulla se vaan on tällä hetkellä iso mielessä oleva asia - minkälaisen ihmisen kanssa haluan olla. Tämä on tietysti osa sellaista pikku kysymystä että kuka itse olen ja mitä ylipäätään haluan...
Mutta joo, noi miehet, joille vain Tapahtuu asioita jostain kumman syystä on kyllä niin nähty. Joskus ehdotin analyysissä, että analyytikot voisivat ystävällisesti ylläpitää pienimuotoista paritusrinkiä, jossa diilaavat potilailleen analyysin läpikäyneitä kumppaneita. Sitä odotellessa taidan olla samaa mieltä sunshinen kanssa siitä, että analyysin odottaminen kumppanilta on aika tiukka vaatimus, jos ei meinaa jäädä ikuiseksi vanhaksi piiaksi...tosin miehellä taitaa tässä kohtaa tosiaan olla parempi mahdollisuus löytää 'analysoitu' kumppani.
Niin, en tiedä paljonko on analysoituja, about samanikäisiä tai vähän vanhempia sinkkumiehiä liikkeellä. Ehkä ne ovat kaikki niin onnellisia, että eivät juurikaan enää sankoin joukoin vapaana kirmaa. Mutta toisaalta, kuten ananonyymi kirjoittaja nosti esiin, he tuskin ryntäävät epätoivoisesti suinpäin suhteeseen, koska osaavat olla myös yksin. Eli ehkä meidän pitänee odotella, että blogini saavuttaa suuren suosion analyysissä käyvien/käyneiden sinkkujen keskuudessa ja voimme sitten muun keskustelun ohella ruveta matchmaan pareja yhteen. Parisuhde ja sen rakentaminen kun kuitenkin tuntuu olevan kaikille keskeinen teema. :)
Mutta joo, kaikkia mukavia ja analysoituja nuoria miehiä odotellessa taidan tyytyä haaveilemaan taviksista. Jos ihastuisi edes johonkin, joka ei olisi vaikea, varattu tai muuten vaan pihalla, niin olisin jo siitä aika onnellinen.
"Jos ihastuisi edes johonkin, joka ei olisi vaikea, varattu tai muuten vaan pihalla, niin olisin jo siitä aika onnellinen."
:D NIINPÄ.
Vielä alkuperäistä aihetta 'haaveita ja suunnitelmia' sivuten: myös pienemmät arjen pyörittämiseen ja itsestä huolehtimiseen liittyvät asiat helpottuvat, kun analyysiltä liikenee aikaa ja rahaa. 'Pakollisia' lääkärikäyntejä - hammaslääkäri, gyne, mahdollinen optikko/silmälääkäri ei tule lykättyä niin pitkään kuin mahdollista, urheiluvammaa (mainitsit, että sullakin on sellainen) voi hoidattaa fysioterapeutilla enemmän kuin sen mitä on ihan pakko. Kampaajalla voi käydä useammin, ja kosmetologillakin voi hemmotella itseään (ennen kävin suunnilleen kerran vuodessa, analyysin aikana tasan kerran). Ynnä kaikkinainen asioiden hoitaminen.
Joo mä olen ollut ihan innoissani kuin pieni lapsi, kun keksin, että voinkin ruveta käymään joskus kosmetologilla!!! JEE!
Joo, eikä ehkä joka kuukauden viimeinen päivä ole enää sitä tilannetta, että pitää meittiä, voiko käydä ruokakaupassa vai ei. Vai höylääkö visalla..
Hei!
Kiva lukea täällä kommentteja. Itsellä nyt kolmen vuoden terapia takana, vähän "orpo olo". Toisaalta kolmen vuoden pohdintojen jälkeen hyvä jatkaakin pohdintoja itsenäisesti. Kuten aiemminkin jo todettu, on terapia loppuelämän matka omien tunteiden, ajatusten ja toimintatapojen ymmärtämiseksi. Nyt tuntuu kuin kesä alkaisi.
Hauskaa kesää kaikille!!!
t. Onnellinen Mies
Lähetä kommentti