sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Tyhjä, kevyt pää

Olen päässyt onnellisesti rentoon ja huolettomaan mielentilaan. Työn suhteen olen päättänyt olla ajattelematta liikaa ja olla tekemättä vielä mitään suurempia siirtoja. Olen kuitenkin - pomosta huolimatta - innostunut nykyisestä duunistani. Ja koska muutosta riittää muutenkin, en jotenkin jaksa nyt ruveta vaihtamaan mihinkään. Olen siis ollut ulkona sekä perjantaina että lauantaina, tanssinut paljon, potenut lauantaina pientä darraa, käynyt syömässä, hengaillut rauhassa kotona ja katsellut matkakuvia. Tänään olen menossa leffaan ja sitä ennen pitäisi varmaan syödä jotain.

On aika hauska olo sen suhteen, ettei ole oikein mitään kriittistä pohdittavaa, eikä muutenkaan tarvitse keskittyä mihinkään. Pohdin asioita, kuten "Jokohan voisi laittaa kevättakin vai onko liian kylmä?" ja "Ehkä olisi hyvä tehdä jonkinlainen suursiivous kevään kunniaksi, koska lattia kaipaa käsittelyä." Olen toki hieman miettinyt exää, mutta tunnelmat vaihtelevat tosi paljon päivä mukaan. Välillä huvittaa ottaa yhteyttä, aika usein tuntuu vain aika vaikealta ja mahdottomalta. Eli olen siis kevyt, pinnallinen, nukkunut paljon, hengaillut facebookissa, yrittänyt tehostaa jätteiden kierrätystä (Pihalle oli tullut uusia pönttöjä, joten nyt ehkä jaksan pestä ja kierrättää myös kaikki kartongit! :)

Kannattaa siis lopettaa terapia, jos kaipaa hetken huumaa. Musta on tullut aika onnellinen verrattuna alkuvuoteen. Lisäksi palkitsin itseni ostamalla aurinkolasit vahvuuksilla - ostos, jota olen miettinyt useamman vuoden, mutta kun on ollut aika kallista. Maksoivat ehkä 3 viikon terapian. En käännä euroja tällä hetkellä markoiksi, kuten vanhemmat ihmiset, vaan terapiaksi. Matkalta ostettu laukku maksoi vain reilun viikon terapian. Hinnoitteluperusteena siis 2 kertaa viikossa, koska se oli loppuvaiheen tiheys. Pitää vaan ryhdistäytyä jossain vaiheessa ja ruveta säästämään asuntoa, eikä vain hummailla. No ehkä ensi kuussa tai kesälomien jälkeen..

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mäkin harrastan hintojen konvertoimista terapiaksi. Olin joskus shoppailukierroksella kaverin kanssa, jolla on omaani kalliimpi maku, ja tapoin aikaa kalliissa liikkeissä laskemalla, kuinka monta analyysituntia (käytän siis näemmä yksikkönä analyysitunnin hintaa, en viikkoa...se olisi kai jotenkin liian lannistavaa :) )jotkut merkkikengät tai kallis laukku maksoivat. Lopetin kuitenkin tämän huvin melko lyhyeen havaittuani, mitä kaikkea vaikka kahden viikon analyysilla saisikaan ;). Onhan se päätöntä. Onneksi en ole koskaan ollut hirveästi luisvuitton -tyyppisten asusteiden perään.

Feisbuukkaukseen saa tosiaan käytettyä hyvin aikaa. Tuli siitä mieleen, että ihan hyvin saatetaan olla friend of a friend FB:ssa. Piirit kun taitaa lopulta kuitenkin olla aika pienet. Ehkä aika moni tuttu käy terapiassa (ja vielä useampi syö lääkkeitä), sellainenkin, josta ei sitä ehkä arvaisi. Hassua.

Sunshine kirjoitti...

Totta. Varsin todennäköistä on, että tuntee jonkun, jonka säkin tunnet. Olen vähän yrittänyt varoa, etten ihan julkistaisi todellista minääni täällä. Vaikka suht avoimesti kirjoitankin. Mutta kaikki tutut kyllä aika varmasti tunnistaisi, vaikken olisi kertonutkaan.

Mun tuhlaushuumani hellitti hieman. Vaikka analyysiin käytetyt rahat saakin hyvin käytettyä uusiin asusteisiin ja vaatteisiin, niin mun luterilainen sivupersoonani heräsi unesta ja alkoi saarnaamaan kulutuksesta ja säästämisestä. Ja ekologisuudesta ja ties mistä. Eli on moraalitonta vain shoppailla,s en sijaan, että säästää! ;)

Sunshine kirjoitti...

Ja kai joku järjen valokin alkoi taas paistaa.. Ettei ihan taas menisi samaan visakierteeseen kuin terapia-aikana..

Anonyymi kirjoitti...

Sun analyysisi on vissiin aika edullista ollut. Oma terapiani lähes 70 euroa/kerta ja jos laskee vaikka 2 kertaa viikossa ja kaks viikkoa sehän on 240 euroa. Sillä rahalla kyllä saa jo aika erittäin hyvän laukun:-)

Eivaan, kyllä minäkin odotan sitä aikaa mutta toisaalta mitä rahalla jos mieli ei ole kunnossa:(

Sunshine kirjoitti...

Mun analyysi oli 65 euroa kerta. Mutta matkalla tuli jo tuhlattua tuo kuukauden analyysi eli 500 ja risat muutamaankin kertaan.. eli ei voi vaan jatkaa shoppailua samalla lailla kotona ilman, että tulee mitään morkkista.

Anonyymi kirjoitti...

'Kulutus', 'säästäminen', 'moraaliton shoppailu'...huh, kylläpä käytät kamalia sanoja :). Kamalan ankeita nuo luterilaisen järkisivupersoonan välähdyksen hetket.

Onnea muuten vahvuusaurinkolaseille! Haluaisin (en siis varsinaisesti tarvitse) uudet rillit, mutta nyt se ei kyllä onnistu.

Tuntuu, että olen viime aikoina saanut vähän vauhtia analyysiin, osittain ehkä sen takia, että mäkin haaveilen jo lopettamisesta ja kaikesta siitä vapaudesta ja ajasta ja rahasta. Mikä on varmaan ihan terve merkki. On tässä kyllä vielä aika paljon sarkaa, mutta kuitenkin. Ehkä kuitenkin enemmän vuosia takana jo kuin edessä.

Sunshine kirjoitti...

Hyvä, että analyysi menee eteenpäin. Välillähän se menee reippaasti ja sitten on taas hiljaisempaa. Mutta on tosiaan varmasti terve merkki, että haaveilee lopettamisesta. Kertoo siitä, että uskaltaa avoimesti ajatella aikaa myös analyysin jälkeen eikä ole niin kiinni analyytikossa.