Juoksenko vain karkuun..?

Mulla on tavallaan ensimmäinen iso ryppy rakkaudessa nykyisen työni kanssa. Pomon vaihdos. Sitä ennen rypyt ovat olleet tosi pieniä. Nyt lähes kahden vuoden kuherrusaika alkaa olla ohi ja arki tulee tilalle. Lähdenkö vieraisiin vai jatkanko tässä? Onneksi kyse on vain työstä eikä parisuhteesta. Jos joku uusi mies vilkuttaisi vähän silmää, niin lähtisinkö pienen kriisin jälkeen heti toisaalle, koska hän olisi "niin jännittävä"? Koska hänen kanssaan olisi ehkä hauskempaa ja villimpi meno. Ei niin arkista ja tylsää ja väittelyjä samoista asioista. Ei tuttuja kaavoja ja ennalta-arvattavia vitsejä. No suhteesta en osaa sanoa, koska olen niitä onnistunut huonosti luomaan - siis edes kahden vuoden mittaisia. Mutta työssä on alkanut vieraat ja uudet jutut kiinnostaa, kun olen taas asiaa miettinyt.

Kumpi on tärkeämpää,
- se, että on hauskaa vai se, että ratkaisu on "uran" kannalta järkevä?
- se, että toimii fiksusti ja maltillisesti vai se, että ottaa riskejä ja katsoo, mitä tapahtuu?
- se, että tekee pitkäjänteisesti työtä tietyn asian parissa vai se, että hankkii kokemusta monipuolisesti?

Kumpaa kannattaa kuunnella, sydäntä vai järkeä? Vai työkavereita? Vai kaikkia kolmea? Vai "luterilaista sivupersoonaani", joka taas saarnaa kevytmielisyydestä ja siitä, että luovutan liian helpolla. Ihmiseksi, joka on perusluonteeltaan hyvin optimistinen, kevyt ja aika mukavuudenhaluinen, mulla on varsinaisen hyvin kehittynyt syyllistävä, järkevä ja asiallinen "yliminä". Kun minä tuhlaan vaatteisiin ja kaikkeen kivaan, luterilainen sivupersoona haluaa säästää. Ja kun minua huvittaisi vain lähteä lätkimään pelkästä vaihtelunhalusta, ääni päässä saarnaa vastuuttomuudesta, lyhytjännitteisyydestä, mukavuudenhalusta ja pinnallisuudesta. Ja kun minä ajattelen ottaa rennosti töissä ja keskittyä vapaa-aikaan sivupersoona hankkii uusia projekteja ja moralisoi, kun en työskentele riittävästi.

No ei liene mikään yllätys, että meillä kotona on aina ihannoitu säästäväisyyttä, kovaa työntekoa, ahkeruutta ja tietynlaista "varman päälle" elämistä. Päätön rakastuminen on vähän samaa hömppää kuin muodin oikkujen seuraaminen tai muu hulluttelu. Spontaanit ratkaisut on sitten vähän samaa kategoriaa.

Sain tänään muuten uudet aurinkolasit ja ne on tosi mageet! :)