Kameleontti

Yritän parannella alkavaa flunssaa, ennen kuin se kunnolla hyökkää päälle. Samalla olen lukenut Amatzonista tilaamaani Sometimes I act crazy - Living with Borderline Personality Disorder. Ja löysin taas joitain aika tuttuja juttuja, vaikka onneksi olen taas paljon stabiilimpi kuin kirjan potilasesimerkit, jotka vetävät koko ajan kamaa ja ovat hoidossa itsemurhayritysten jäljiltä. No erityisesti luku Identity Disturbance herätti ajatuksia.

Ohessa katkelma kirjasta.
"For Bobby, childhood was a college of inconsistencies. Neither parent was available to provide reliable standards to guide their son. Each day was different. Each day required new coping capacities. Bobby could not define from one day to next what was "good", what was "bad", or what was expected to him. Without context, he had to reinvent his behavior each day. But as matured, Bobby became proficient in discovering what role others wanted him to play, and he learned how to play them all. As with some actors who immerse themselves in their characters, he was in danger of losing the the real "Bobby". Splitting all perceptions into good or bad simplified his chaotic world. Yet it left him bereft of a consistent identity."

Mä olen aina ollut tosi hyvä muuntumaan nopeasti ympäristön odotuksiin. Jos mun on pitänyt leikkiä kovaa ja pärjäävää, mä olen mukautunut siihen. Jos on pitänyt olla ympäristönsuojelusta kiinnostunut vege, mä olen hypännyt siihen rooliin varsin helposti. Mä olen vaihtanut monet kerrat koulua, ystäväpiiriä, harrastuksia, milloin mitäkin. Lisäksi olen leikkinyt eri roolia kotona kasvattivanhemmille ja toista taas ystäville. Aina olen sopeutunut ja oppinut nopeasti sulautumaan joukkoon. Mutta silti mulla on aina ollut jokin tyhjä olo taustalla. Ja tunne siitä, etten oikein tiedä kuka olen ja mihin olen menossa.

Olen välillä miettinytkin sitä, että kun lapsuus on ollut niin täynnä jatkuvaa muutosta ja yllättäviä ambivalentteja tapahtumia, niin miten sitä osaa oikein tavallista elämää elääkään. Pärjätäkseen piti oppia sopeutumaan nopeasti, mutta sitten on vähän kadonnut se sellainen "kuka minä olen, mistä tulen ja mihin olen menossa." Terapian jälkeen osaan jotenkin vastata kahteen ensimmäiseen kysymykseen, mutta viimeiseen en todellakaan. Lisäksi kyllästyn helposti ja ratkaisen asioita syöksymällä uusiin juttuihin. Mikä on aika tyypillistä borderline-ihmisille. Yleensä kutsun sitä vain vaihtelunhaluksi. Ja pidän sitä positiivisena asiana. Mutta jos kääntöpuolena on se, ettei oikein saa mistään iloa ja kaikkeen kyllästyy ja kaikki tuntuu siltä "ettei ole ihan mun juttuni" niin se on sitten ongelmallisempaa. No viime vuosina olen ollut rauhoittumaan päin. Varmaan terapian ansiota. :)

Toki kirja on vähän sellainen kevyt self help opas, mutta silti ihan kiinnostavaa luettavaa.