En ole käynyt sitten viime kerran, joka oli aika rankka. Nyt äiti vaikuttaisi olevan suht ok, ei muutoksia huonompaan suuntaan ainakaan puheluiden perusteella. Nyt hän on taas alkanut kysellä milloin tulen. "Ei teitäkään enää juuri näy täällä." Silti, minä olen se joka käy useimmiten. Ja minäkään en käy tarpeeksi usein. Siskolla on niin paljon muuta. Muutto ja toinen lapsi tulossa. Äiti valitteli puhelimessa, että ainoaan lapsenlapseenkin välit ovat jääneet etäisiksi. Sille en sentään voi mitään. En ole sisareni enkä vastuussa hänen jutuistaan. Jos äiti edes joskus matkustaisi tapaamaan meitä, olisi yhteydenpito helpompaa. Mutta ei niin ei. Ei pidä toivoa liikoja, nykyinenkin tila on hyvä tila.
Vaikkei kai sitä voi siskoakaan syyttää. On aika rankkaa olla yhtä aikaa töissä, hoitaa pientä lasta, vaihtaa asuntoa, olla raskaana, hoitaa jatkuvia flunssa/kuume/korvatulehdus/mahatauti -kierteitä ja vielä lohduttaa hyvää ystävää eroprosessissa jne. On elämässä koko ajan muitakin asioita kuin äiti. Muitakin huolehdittavia kuin äiti. Ja silti ei äitiäkään voi unohtaa. No minullahan ei ole perhettä, eikä lasta, enkä ole raskaana, enkä edes muuta, kun en raaski maksaa niin paljon kaksiosta. YKSINÄNI! Eikun omistautumaan äidin paimentamiseen - niinhän ne vanhatpiiat ovat aina ennenkin tehneet..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti