Olen vaan ollut ulkona, kävellyt istuskellut kahviloissa, nähnyt siskoa ja ystäviä. On ollut oikein kevyt lauantai. Välillä tuntui jo, että liikkeellä oleva flunssaepidemia nujertaa minutkin. Mutta nyt on taas onneksi vähän reippaampi olo.
Sukulaisten ja ystävien miesjuttukyselyjen ja tivaamisen lisäksi olen kohdannut viime aikoina myös toisenlaista käytöstä. Nimittäin elämäntilanteeni ihastelua, mikä on ollut vaihteeksi ihan piristävää. Esimerkiksi kummitätini totesi viimeksi puhelimessa puhuttaessa, että "Sinä elät juuri sellaista elämää kuin minäkin olisin halunnut! Voit lähteä reissuun kun huvittaa, ja toteuttaa itseäsi." Samaa sanoi kasvattiäitinikin muutama viikko sitten, kun olin tullut matkalta onnellisena ja hyvinvoivana. Pikkulapsiperheissä oli samaan aikaan flunssaepidemia ja äidit väsyneitä ja tunteet pinnassa valvottujen öiden jäljiltä. Täti sillä aikaa vain matkusteli ja osteli kivoja vaatteita itselleen ja sukulaislapsille ja oli hilpeä. Tietenkään asiat eivät ole niin yksiselitteisiä. Toki minä edelleen haluan perheen ja lapsia joskus, muttei nykyinenkään elämäntilanne kovin hirveä ole. :) Ja on ihan hauskaa, että naisen elämällä on muutakin arvoa myös vanhemman sukupolven mielestä kuin miehen metsästys.
Toki nyt pitäisi tehdä sitäkin. En ole ollut missään suhteissa sitten joulukuun, mikä ei ole mitenkään ideaalitila. Työkaverilta (uudelta sellaiselta) tuli kyllä viime työpaikkakekkereissä jotain ehdotuksia, mutten oikein lämmennyt. Jälleen varattu mies. Ja lyhyt! Mietin Trinityn kommenttia liittyen siihen, miksi aina kiinnostuu vääränlaisista ihmisistä. Nyt mietin myös, että annanko jotenkin kevytmielisen (kamala sana, mutta en keksi parempaakaan) vaikutelman itsestäni, kun kaikki varatut miehet nykyisin lähestyvät minua "pienen kivan merkeissä"?? Pitäisikö minun olla enemmän "femme sériouse"? Ja en siis ole todellakaan mitään "Iken Uivelo" -tyyppiä.
Koska muuten annoin kyseiselle miehelle pakit aika kauniisti ("Olethan sinä varmasti tosi mukava ja muutenkin kivannäköinen mies, mutten ole kiinnostunut varatuista enkä työkavereista piste".), viesti ei selvästikään mennyt ihan perille, koska tyyppi keksii töissä tikustakin asiaa. Ja nyt lähetti jotain mailiakin, mutten vastannut. En edes lukenut kunnolla läpi kun alkoi ahdistamaan. Kyseinen konsepti on vain niin BLÄÄH! Pitäisi olla töykeä, jottei herätä liikaa innostusta. Ja jos on töykeä, niin on nokkava bitch. ja itselle tulee paha mieli. Nyt tuli vain ahdistus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Nokkavan bitchin ja väärinymmärretyn mukavuuden lisäksi voi koittaa myös ns. mutkatonta hyvää jätkää. Törpöimmät voivat sekoittaa sen toiseksi mainittuun, mutta olen havainnut sen kuitenkin toisinaan toimivan. Tätä voi koittaa yhdistää sellaiseen ystävällisen sisarelliseen asenteeseen, josta kuultaa se, ettei tyyppi ole läheskään tasoasi siinä mielessä, että kiinnostuisit hänestä seurustelu/säätömielessä, mutta kuitenkin helposti riittävän mukava ollakseen kaverisi.
Pääasia kai on, ettei ole huomiosta imarreltu, se kun tuppaa näkymään ja ehkä kannustaa vihjailuihin kieltäytymisestä huolimatta. Mutta pahimpia puupäitä ei kyllä pysäytä mikään...
Totta. Ongelmana oli se, että musta se on ollut ihan kiva tyyppi tähän asti ja siksi en osannut ottaa muuta kuin mukavan ja selvästi väärinymmärretyn kannan. En kyllä tunne häntä kovin hyvin, mutta se oli käsitykseni. Nyt kivan tyypin alta paljastuikin omaa egoaan pönkittävä mäntti. Kertoi nimittäin ihan avoimesti muista rinnakkaissuhteistaan, mitä hänellä oli ollut. Ja minua pitäisi jaksaa kiinnostaa MITEN?
En jaksa ruveta moralisoimaan muita ihmisiä, koska minusta se ei ole minun tehtäväni. Kukin jonnin joutava työkaveri tehköön mitä tykkää. Pääasia vain, että eivät yritä sotkea minua siihen. Mutta missä ovat taas kerran kaikki mukavat miehet???
Naimisissa? :P
Noita väärinymmärtäjiä kyllä riittää, valitettavasti. Tylsää vaan, että joudut tekemään duunia tämän yhden ääliön kanssa.
Hei taas Sunshine ja Trinity. Miehenä en oikein pysty eläytymään tuohon tilanteeseen kun harvemmin naiset käyttäytyvät noin miestä kohtaan. Huomaan itse välillä unohtavani, että analyysin käyneenä eläytyminen toisen asemaan on jotenkin paljon syvällisemmällä tavalla sisäänrakennettuna kuin 95%:lla kanssaihmisistä. Siitä vinkkelistä tuollainen moukkamainen oletus omien rinnakkaissuhteiden kiinnostavuudesta vaikuttaa typerältä. Tai enemmänkin myötätuntoisella tavalla säälittävältä. Pointtina kai siis se, että analyysin käyneenä näkökulman muuttaminen "analyysin käymättömään" unohtuu joskus. Varsinkin tilanteissa jotka enemmän tai vähemmän stressaavat.
Tämä liittyy laajemmin sellaiseen mielenkiintoiseen mutta vähän hankalasti keskusteltavaan asiaan, että nimenomaan analyysin avulla hankittujen kykyjen seurauksena ainakin minä koen usein olevani "viisaampi" tai koen "näkeväni" asioita joita muut eivät näe tai tunne tai koe. En tässä tarkoita nostaa itseäni millään tavalla paremmaksi tai arvokkaammaksi, kyse ei ole siitä. Olen varmasti keskitasoa huonompi/tyhmempi/hitaampi jne. suuressa osassa erilaisista taidoista tai kyvyistä. Näyttää vaan olevan niin, että analyysin tuoma ymmärtämisen tai näkemisen tai vaikkapa nöyrtymisen taito näyttää olevan hyvin harvinainen. Ja kun siihen törmään muissa niin äärimmäisen harvoin, tunnen välillä omaavani jotain aivan erityistä. Ja kyllä minä alan vähitellen uskoa että sitä se oikeasti onkin.
Lopuksi vielä vanha klisee; yksi sen tunteen tuojista on selvästikin kokemukseen perustuva tietoisuus siitä miten vähän loppujen lopuksi voin tietoisesti itseäni kontrolloida. Ja se tietoisuus tai tunne ihan selvästi puuttuu monilta.
Taas kerran anonyymiltä todella osuvaa pohdintaa!
Olet varmasti aivan oikeassa siinä, että analyysi kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä ja eläytyä toisen asemaan paremmin. Kyllähän minä ainakin suhtaudun esimerkiksi omiin perheenjäseniini nykyisin paljon ymmärtävämmin kuin aiemmin ennen analyysiä. En odotakaan, että muutkaan aina osaisivat toimia oikein, ymmärtäisivät tunteeni tai osaisivat reagoida tilanteen edellyttämällä tavalla. Eli käytös, jota olen ennen pitänyt "pahana" tai "ilkeänä" on minusta nykyisin enemmän kyvyttömyyttä. Joka nyt vaan johtuu ihmisten taustasta, kasvatuksesta, kypsymättömyydestä ja milloin mistäkin..
Tässä kyseisessä tapauksessa mies ei todellakaan pätkääkään ajattele asiaa minun kannaltani (olen sinkku ja haluan vakiintua, en pelkkää seksiä) tai kumppaninsa vaan ainoastaan omansa. Kun häntä nyt huvittaa "paneskella ympäriinsä" viehättävien naisten kanssa, niin sen pitäisi olla kaikkien mielestä ihan ok ja ylipäänsä jotenkin kiinnostavaa. Keksutellessani tälläisten ihmisten kanssa kyllä minäkin todellakin ihmettelen, että eikö tämä henkilö tajua naisista, muista ihmisistä, tai juuri itsestäänkään oikein mitään? Ja nimenomaan pientä nöyryyttä jotenkin kaipaisi.
Tuli vielä mieleen, että myös tietoisuus siitä, kuinka vähän voi itsensä lisäksi myös elämäänsä hallita tuntuu puuttuvan erittäin monelta. Siis ymmärrys siitä, että vaikka kuinka tekisin, mitä elämä ei ole aina reilua eikä minulle käy aina mukavasti. Vaikka kuinka tekisi töitä sen eteen, voi silti käydä hullusti ja kaikki ei vain mene niin kuin suunnittelee.
Lähetä kommentti