Viimeiset kolme kuukautta jäljellä

Huomenna loppuu joulutauko. Joulutauon aikana en ole jaksanut kirjoittaa blogiin, koska en ole jaksanut muutenkaan miettiä terapiaa. Sekin on hyvä merkki lopettamisen suhteen. kun selviää joulutauon helposti miettimättä, murehtimatta, kaipaamatta terapiaa, tietää, ettei lopettaminen tule olemaan niin vaikeaa. Päätöksen lopullisuus varmasti tuntuu, mutta itse arkielämä varmaan sujuu aika lailla mukavasti. Pitkän terapian läpikäynyt ystäväni sanoi, ettei juurikaan kaivannut terapeuttiaan lopettamisen jälkeen. Kun oli jo kerran tullut siihen pisteeseen, että suurin osa asioista oli tullut varsin perinpohjin käsiteltyä, niin ei sitä jatkuvaa puhumista enää osannut samalla tavalla kaivata. Turha terapiassakaan on siis loputtomiin istua. Lisäksi monet asiat elämässä ovat sellaisia, etteivät ne välttämättä ratkeakaan terapian aikana vaan ehkä vasta myöhemmin. Prosessihan jatkuu omassa päässä loppuelämän.

Nyt jälkeen päin ajateltuna, terapia on muuttanut suhteita todella moneen läheiseen, niin perheenjäseniin kuin ystäviinkin. Osan ystävistä kanssa suhde on vahvistunut, osan kanssa laimentunut. Kai se on välttämätöntäkin kun analyysissä käyvä ihminen on itse niin suuressa muutosprosessissa, että se vaikuttaa väkisinkin kaikkiin ihmissuhteisiinkin. Monen ystävän kanssa on kolahtanut yhteen, kun olen käynyt läpi muutosta nykyiseksi itsekseni. Monet vanhat tavat ajatella ovat muuttuneet ja myös monet ennen ns. itsestäänselvinä pitämät asiat ovat tulleet arvioiduksi uudestaan. Sitä kautta myös ystävät. Kun itse ei enää näe asioita kovin mustina eikä valkoisina, on hyvin vaikeaa nyökytellä ystävän kommenteille, jotka ovat aina kovin ehdottomia. Vaikea on myöskään ymmärtää sitä, että joku toinen tuntuu niin kovin hyvin tietävän, miten minun tulisi elää ja ajatella. Etenkään kun edes minun analyytikkoni - ammatti-ihminen - ei tiedä sitä minun puolestani. Mutta ystävät ja kylänmiehet toki tietävät.. ;)

Mitä kauemmin käy terapiassa, sitä vähemmän jaksaa muita ihmisiä tuomita, tilalle tulee pikemminkin jonkinasteinen ymmärrys. Tiedostaa sen, että ihmiset usein toimivat niin kuin osaavat ja kykenevät kussakin tilanteessa toimimaan. Joskus se tapa on ihan väärä ja huonokin, muttei se useinkaan johdu pahuudesta vaan kykenemättömyydestä toimia paremmin. Sama ymmärrys alkaa usein onneksi koskea perheenjäseniä ja mutia läheisiä, jonka johdosta ihmissuhteilla on yleensä taipumus parantua. Vaikkakin toki meilläkin on ollut kamalat välivuotemme, jolloin kaikki tuntui vain ankealta ja ristiriidat vielä suuremmilta kuin koskaan aiemmin. Mutta nyt näyttää jo vähän valoisammalta. Tosin tuiettyjen ihmisten kanssa kaikki on edelleen vain vaikeampaa. Mitä ehdottomampi toinen on mielipiteissään, sitä vaikeampi niitä on kuunnella, nyökytellä ja ottaa vain rakentavina ja ystävällisinä neuvoina. Musta-valkoiset ihmiset eivät myös kovin usein ota kritiikkiä kovin hyvin vastaan, sillä kuvittelevat oikeasti, että ylin totuus on heidän hallussaan.