Tavallaan muutos töissä tuntuu jotenkin "hyvin ajoitetulta", vaikka en nyt ihan fatalisti olekaan. Samaan aikaan kun olen jättämässä kokeneen, ihanan terapeuttini, jätän myös kokeneen, mahtavan pomoni. Mulla oli tuloskeskustelu esimieheni kanssa tällä viikolla ja sain tosi hyvät arviot kaikesta vuoden aikana tekemästäni ja paljon suitsutusta. Lisäksi sain kannustusta ja kehotuksen ottaa vahvempaa roolia nykyisissä projekteissani ja harjoitella ensisijaisesti projektien vetämistä, koska esimiehen mielestä minulla olisi kykyä toimia jatkossa (siis joskus tulevaisuudessa) myös esim. esimiestehtävissä, ei vain oman alan asiantuntijana. Lisäksi sain muutakin ajateltavaa ja ideoita oman kehittymisen kannalta.
On ollut mahtavaa työskennellä kannustavan esimiehen "siipien suojassa", joka on tukenut ja ollut läsnä, mutta toisaalta antanut myös tilaa kasvaa kohti isompia haasteita. Ja ylipäänsä nähnyt mussa potentiaalia ja halunnut vahvistaa sitä. Kaikkein isoin emotionaalinen tunnelataus tuli tosiaan keskustelun jälkeen kun tajusin, että joku tosiaan näkee mussa paljon potentiaalia. Kenelle tahansa tekee hyvää kuulla positiivista palautetta saati sitten ahdistuneelle, terapiassa rampanneelle ihmiselle, joka vielä 5 vuotta sitten oli pihalla kuin lumiukko myös työuran suhteen. Toki mä olen aina ollut hyvä koulussa yms. eli en ole koskaan pitänyt itseäni tyhmänä, mutta kyllä ahdistus on vaikuttanut aika paljon omaan jaksamiseen ja myös ajatuksiin omista kyvyistä pärjätä.
Sitten seuraavana päivänä tulikin muutoksia. Mutta ehkä mun pitää vaan ajatella, että nyt alan olla valmis kulkemaan vahvemmin ilman tukea. Terapeutin tai kokeneen esimiehen. Onneksi en ole työtehtäviä heti vaihtamassa eli sinänsä alan osata hommani ja olla hyvä siinä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti