Kiintymysmalleista

No niin, nyt pääsin käsiksi artikkeliin, johon ajattelin aiemmin viitata. Eli kirjoittanut Maaria Koivisto: Persoonallisuudeltaan epävakaa potilas hoitosuhteessa – kognitiivisen psykoterapian ja kiintymyssuhdeteorian näkökulmia vuorovaikutuksen
haasteisiin. Artikkelissa kuvataan rajatilahäitiön taustoja ja esim. erilaisten kiintymysmallien syntyä. Vaikken siis väitä olevani epävakaa-tyyppi suoranaisesti, niin taustan osalta on aika paljon yhteneväisyyksiä, jonka seurauksena myös jotkut oireet ovat samansuuntaisia. Mutta alla siis suoraa lainausta Koiviston artikkelista, joka kuulostaa ah niin tutulta.

Turvallinen kiintymyssuhde mahdollistuu, kun vanhempi on lapsen saatavilla ja on
sensitiivinen lapsen tarpeille ja reagoi empaattisesti lapsen tarvitessa apua ja lohdutusta. Lapsi oppii luottamaan, että apua ja huolenpitoa on saatavilla hänen sitä tarvitessaan, mikä puolestaan rohkaisee häntä tutkimaan maailmaa ja luottamaan omaan kyvykkyyteensä (Kuusinen 2000). Lapsi kokee omien tunteidensa ja tarpeidensa olevan merkityksellisiä (Liotti 2002). Välttelevä kiintymysmalli perustuu lapsen kokemuksiin, että huolenpitoa ei ole saatavilla, vaanettä lapsi sitä tarvitessaan tulee torjutuksi. Tästä seuraa pyrkimys elää tarvitsematta apua ja rakkautta (Kuusinen 2000).

Noin 20 % lapsista ei kykene luomaan minkään tunnetun mallin mukaan jäsentynyttä
kiintymysmallia, jolloin kiintymyssuhde jää jäsentymättömäksi. Lapsen mielikuvat itsestä ja kiintymyksen kohteesta ovat niin ristiriitaisia ja yhteensovittamattomia, että niitä ei voida jäsentää mielensisäisesti, vaan ne jäävät pirstaleisiksi ja inkoherenteiksi. Liotti viittaa Lyons-Ruthin ja Jakobvitzin todenneen, että korkean riskin perheissä, kuten kaoottisissa tai pahoinpitelevissä perheissä tai perheissä, joissa äiti kärsi vaikeasta depressiosta tai päihteiden väärinkäytöstä, lapsen kyvyttömyys muodostaa jäsentynyttä kiintymysmallia oli lähes säännönmukaista, 80 %.

Välttelevä (avoidant) kiintymysmalli saattaa heijastua vaikeutena pyytää ja vastaanottaa apua. Yksilö ennakoi, ettei hän apua pyytäessään tule vastaanotetuksi ja kokee turvallisempana luottaa pakonomaisesti itseensä ja yksin selviytymiseen. Henkilöt, joiden kiintymysmalli on välttelevä, pyytävät muilta apua tai hakeutuvat hoitoon vasta äärimmäisessä hädässä. Osalla persoonallisuuden epävakaudesta kärsivistä potilaista on välttelevä kiintymysmalli, joskin tämä malli on tavallisempi esimerkiksi depressiosta kärsivillä ja skitsoideilla persoonallisuuksilla. On kuitenkin huomattava, että kiintymysmallien ja psykiatristen häiriöiden välillä ei ole suoria yhtäläisyyksiä (Kuusinen 2000).

Hajanainen ja jäsentymätön kiintymysmalli ilmenee avun pyytämisenä
hyvinkin vastakkaisilla ja hämmentävillä tavoilla. Välttäminen ja läheisyyden hakeminen vuorottelevat tai voivat ilmetä samanaikaisesti. Siihen liittyy riippuvuuden tarpeiden kieltämistä, eroahdistuksen näennäistä puuttumista ja pelkoa tai vastustusta kiintymystä kohtaan (Liotti 1991). Yksilö, jonka kiintymysmalli on hajanainen ja jäsentymätön, ei helposti etsi apua tai hoivaa. Hänen kiintymyssuhdejärjestelmänsä toiminta estyy, koska hän haluaa suojella itseään
pelottavilta dissosiatiivisilta kokemuksilta (Kuusela 2002).

Persoonallisuuden epävakaudesta kärsivien potilaiden on usein vaikea pyytää apua ja ottaa tarjottua apua vastaan. Avun pyytämisen vaikeus voi liittyä hylätyksi tulemisen ja emotionaalisen deprivaation uskomuksiin. Potilas voi uskoa, ettei hän apua pyytäessään tule kuulluksi tai ymmärretyksi tai että hän tulee hylätyksi. Avun pyytämisen vaikeus voi liittyä myös uskomukseen omasta viallisuudesta, jolloin henkilö voi esimerkiksi kokea itsensä niin arvottomaksi ja kelvottomaksi, ettei hänellä ole oikeutta pyytää itselleen apua.

Epäadaptiiviset selviytymismoodit heijastavat lapsen yritystä sopeutua ympäristöön, joka ei tarjoa tyydytystä hänen emotionaalisille tarpeilleen. Nämä selviytymismoodit edistivät ympäristöön sopeutumista potilaan ollessa lapsi, mutta aikuismaailmassa ne ovat yleensä epätarkoituksenmukaisia. Erityisen yleinen selviytymismoodi tunne-elämän epävakaudesta kärsivillä potilailla on eristäytyneen suojelijan (detached protector) moodi. Eristäytyneen suojelijan moodissa potilas käyttää skeeman välttämistä ja psykologista vetäytymistä selviytymiskeinona. Eristäytynyt suojelija vetäytyy aidosta kontaktista ja sulkee pois tunteensa ja tarpeensa suojatakseen itseään haavoittuvuuden aiheuttamalta kivulta. Eristäytyneensuojelijan toiminta on mekaanista, ikään kuin robottimaista. Toiminnan tasolla tämä moodi
ilmenee esimerkiksi sosiaalisista kontakteista vetäytymisenä, addiktiivisena itsen
tyynnyttämisenä tai stimulaation hakemisena, esimerkiksi päihteiden tai seksin kautta. Youngin mukaan tätä moodia voi verrata muuriin tai panssariin, jonka taakse haavoittuvammat moodit kätkeytyvät.

Useimmat tunne-elämän epävakaudesta kärsivät potilaat ovat eristäytyneen
suojelijan moodissa suurimman osan ajasta. Tämä on myös epävakaan potilaan vaikeimmin
muutettavissa oleva moodi. Lapsuusiässä monen epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän oli tarkoituksenmukaista eristäytyä ja olla tuntematta tunteita, ja tämä moodi ilmeisesti urautuu sittemmin automaattiseksi. Tässä moodissa ollessaan potilaat vaikuttavat ”normaaleilta”. Tästä seuraa, että terapeutit saattavat virheellisesti tukea potilaan pysymistä eristäytyneen suojelijan moodissa (Young, Klosko ja Weishaar 2003).