Kuinka paljon ihminen jaksaa nukkua? Joulu on mennyt varsin mukavasti. Tosin ensimmäistä kertaa varmaan ikinä alan saada jonkinlaisen lapsikuumeen, mikä ei varmaan ikään nähden ole ollenkaan kummallista. Tähän saakka en vain ole tuntenut mitään tarvetta ottaa vastuuta kenestäkään muusta kuin itsestäni - ja äidistä sen mitä on pakko. Ehkä lapsikuume on positiivinen signaali siitä, että jokin on muuttunut. Tai sitten se on vain puhtaasti biologiaa. Mene ja tiedä. Mutta enää ajatus omista lapsista ei enää kauhistuta sillä tavalla kuin ennen. Terapiassa olen puhunut lapsista ja lapsen saannista aika vähän. Terppakin on onneksi sitä mieltä, ettei minulla ole mikään hoppu. Ihan kamalaa olisi joku "lapset on hankittava nuorena, tai muuten hedelmällisyys laskee nollaan" tyyppinen viisastelija. Toki on biologinen fakta, että hedelmällisyys alkaa laskea 30v. jälkeen. Muttei pää sekaisin ja jostain yhden yön jutusta ehkä kuitenkaan kannata lisääntyä.
Unista olen puhunut jonkun verran, koska toistaiseksi mun raskauteen liittyvät uneni ovat aina olleet lähinnä painajaisia. Viimeksi näin unta - ihan kuukausi pari sitten - että olinkin yhtäkkiä raskaana tietämättä kenelle, käynyt paljon baareissa huolimatta raskaudesta ja tiedostanut hetkellä ennen laitokselle lähtöä, että "herranjumala, nythän se jo syntyykin, kun en ole edes muistanut koko asiaa tms." Aamulla heräsin hikisenä ja helpottuneena. Yhtään onnellista vauvaunta en muista koskaan nähneeni. Mikä on vähän kummallista, koska kuitenkin ihan pidän lapsista. Ja olen aina kuitenkin ajatellut, että kyllä sitten joskus.. Siis lähinnä teoreettisena asiana. Sitten joskus kun olen valmis ja kypsä ja onnellisessa suhteessa.
Muutenkin muistan aika vähän unia. Sanoi Freud mitä tahansa Unien tulkinnassa, minun psykoanalyysissäni unilla on ollut aika pieni rooli. En oikein muista niitä. Enkä sillä tavalla usko uniin, että jaksaisin niitä hirveän syvästi ruotia. Mutta toki ne jotain alitajunnasta nostavat asioista, joita ei aina tiedosta. Esim. viha tiettyä ihmistä kohtaan nousi minulla unien kautta selvemmin esiin. Nyt kun aikaa on mennyt ja olen antanut anteeksi, en ole enää niitä unia nähnyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiva lukea kokemuksistasi. Harmi, että olet alkanut kirjoittaa vasta nyt, analyysin jo kohta loppuessa.
Olen itse käynyt vajaa puoli vuotta terapiassa 2 kertaa viikossa ja nyt terapeutti on alkanut puhua analyysin mahdollisuudesta. Se tuntuu kovin pelottavalta ajatukselta ja vaikeuttaisi tietysti ihan käytännön elämääkin aika lailla. Nuorena opiskelijana rahaakaan ei tosiaan liikaa ole, niin kuin itsekin mainitsit.
Joka tapauksessa mielenkiintoista lukea ajatuksiasia, toivottavasti kirjoitat ahkerasti jatkossakin.
Hyvä psykoanalysoitu blondi,
onneksi olet vasta tiesi alussa lapsipohdiskelussasi. Vajaa nelikymppisenä, pelkkiä painajaismaisia lapsiunia nähneenä, lapsettomana ja sen pelon kanssa joka päivä elävänä toivon, että unohdat tuon "sitten joskus". Niin minäkin, reilut kolmekymppisenä ajattelin "silloin joskus". Uskoin vuosia ex-mieheni "sitten kun" -metodiin. Ja koko ajan olin valmis, kypsä ja onnellinen. Ja nyt, eronneena (ex-mieheni päättikin vuosien jälkeen, ettei halua isäksi ja minä päätin silti, että haluan äidiksi), lapsettomana ja pelokkaana odotan vain, että "jospa joskus". Jotenkin. Muttei pää sekaisin. Siksi astun kanssasi samalle psykoanalyysin tielle. Ettei minusta tulisi sekopäistä ja pelokasta äitiä.
Unille ei kannata järin suurta roolia elämänhallinnassa antaa, vaikkakin sieltä ne alitajunnan lonkerot kumpuavat. Niitä voi käyttää herätteinä asioille, joita pohdiskelet, muttet anna jostain syystä niille tilaa. Mielestäni unet ovat eräänlaista tunteen ja ration tasapainottelun dissausta. Unessa järki ei toimi ja (alitajuinen) tunne saa vallan. Siis mainio renki, muttei millään muotoa hyvä isäntä.
Levollisia unia!
Lähetä kommentti