Vastaukseksi kommentoin ylläolevaan kysymykseen kaikille niille, jotka ovat viitsineet minulle kommentteja raapustaa. Kiitos niistä, on kiva kuulla, että olette lukeneet blogiani ja ehkä saaneet siitä jotain. Itsekin kaipasin niin kovasti vertaistukea aloitellessani analyysiä ja tietysti sen aikanakin, että olisi ollut mahtavaa lukea jonkun toisen blogia. No onneksi löysin Tukiaseman kautta muutamia muita analyysissä kävijöitä, ja sain sitä kautta tukea moniin mietintöihini.
Oma taustani kirjoittamisen suhteen on se, että olen kirjoittanut päiväkirjaa lähes koko elämäni. Siitä saakka kuin opin kirjoittamaan noin 24-vuotiaaksi asti, jolloin päädyin analyysiin. Käydessäni 4 -kertaa viikossa analyysissä ja kirjoittaessani gradua suurimman osan muusta ajastani olin kai vain niin puhki, etten jaksanut kirjoittaa yhtään mitään. Tai kirjoittelin välillä, mutta jotenkin en vain enää jaksanut kirjoittaa samoista asioista sen jatkuvan puhumisen lisäksi. Ja itkemisen lisäksi. Usein ensimmäisen vuoden aikana olin henkisesti niin hakattu, ettei kirjoittamisesta olisi tullut juuri mitään muutenkaan. Eli sitten se vain loppui. Nyt tuli taas sellainen olo, että haluan käsitellä koko terapiaprosessia itsekseni ja miettiä, mitä siitä on loppujen lopuksi jäänyt käteen. Itseänikin harmittaa, etten ole välillä kirjoittanut, koska sitä kautta näkisi oman kehityksensä parhaiten. Näkisi, minkä asioiden kanssa on paininut ja mistä on selvinnyt voitolle. No, onneksi muistaa sentään jotain. Ja jotain ajatuksia varmaan vanhoista päiväkirjoistakin löytyy, joihin voisi yrittää palata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Kommentoin taas, toivottavasti tämä ei ala tuntua ahdistavalta tungettelulta.Kiitos taas lisäpohdinnoista! Löysin sinun blogisi (tai paremminkin aloitit sen) juuri sellaisessa analyysivaiheessa, jossa se ilahduttaa ja tuo toivoa. Kuten kirjoitit aiemmassa merkinnässä, tietyssä vaiheessa kaipaa kovasti kuulla muiden kokemuksia. Itsekin olen lueskellut Tukarin analyysiketjuja ja kirjoitellutkin niihin aikanaan, mutta nykyään siellä tuntuu olevan aika vähän aiheeseen liittyviä tekstejä. Joskus sitä miettii, mitä aiemmin kirjoittaneille mahtaa kuulua. Sinun tapauksessasi asia selvisikin, ja toiveikkaiden, taitavasti asioita erittelevien tekstiesi lukeminen on iso ilo.
Kommentoi ihmeessä! Jokainen meistä on varmaan niin "narsisti", että on kivaa tietää, että joku lukee omia kirjoituksia. :) Ja kun kerran itsekin käyt analyyissä on kiva vaihtaa edelleen mielipiteitä. Tukarin keskusteluissa ei tosiaan ole paljon analyysistä enää puhuttu. Tai sittne keskustelut menivät niin teoreettiseksi, ettne enää oikein jaksanut osallistua kun en ole analyysin teorioita oikein jaksanut kahlata. Terapeutti alussa varoittelikin, ettei kannata lukea liikaa, ettei ala tunkemaan itseään johonkin valmiiseen muottiin. Jossain vaiheessa luin toki muiden terapiakertomuksia ja kokemuksia käsittelevää kirjallisuutta, mutta nykyisin sitäkin vähemmän.
Kuten aiemman viestin postaukseen kirjoitin, nyt on tosiaan sellainen vaihe, että tuntuu taas tosi hyvältä kirjoittaa. Ja jos siitä on iloa ja pientä toivoa muillekin niin hyvä niin.
Tajusin tuossa juuri, että olen kahdesti kirjoittanut terveisiä anonyyminä. Olin tukarilla nimimerkillä trinity - hölmö nimi mutta sillä mennään :). Kiva, että kommentit ovat tervetulleita.
Itsekään en ole psykoanalyysin teorioihin perehtynyt. Olen kyllä ostanut Unien Tulkinnan pokkariversion hyllyä kaunistamaan, mutta sitä pidemmälle en päässyt. Yhtä terapian perusoppikirjaa olen selannut sekä joitain pieniä suomenkielisiä esseitä kirjastosta lainannut ja lueskellut, jostain syystä lähinnä kesätaukojen aikana. Toisaalta oli helpottavaa lukea, että omat omituiset tunteet ja reaktiot kuuluvat asiaan. Toisaalta huomaan kyllä tuon analyytikkosi mainitseman vaaran, että analyysi vääristyy, kun alkaa tavallaan toteuttaa lukemaansa. Taitaisi muuten olla aika loppumaton suo muutenkin alkaa kahlata psykoanalyyttistä kirjallisuutta omin päin...
Hei Trinity!
Kyllä mä sut muistan, ollaan tosiaan Tukarilla keskusteltu monet kerrat aiemminkin, ja luettu varmasti samoja ketjuja. Kiva kuulla susta. Monesko vuosi sulla on nyt menossa?
Multa löytyy kirjastosta myös joitain esseekokoelmia ja mm. Marita Torsti: Vapaan assosiaation paluu, josta jopa mun terapeutti kommentoi, että se on aika raskas ja vaikeatajuinen. Eli olen ehkä valinnut vähän vääriäkin kirjoja. Tuosta löytyy joitain potilastapauksia, joiden takia ostinkin sen aikoinaan. Mutta jotenkin ne olivat vain niin kummallisia, että tunsin itseni ihan "liian terveeksi". Kirjan esimerkeistä tuli tosiaan mieleen oikein perinteinen psykoanalyysi seksuaalisine viittauksineen kun taas oma analyysi on enemmän tuntunut aika normaalilta terapialta, vaikka toki makaankin sohvalla..
Hei taas,
kolmisen vuotta olen käynyt. Lueskelin joku aika sitten tukarille alkuaikoina lähettämiäni postauksia, ja vähän hymyilytti niiden naiivius. Monessa suhteessa huomaa muuttuneensa paljon. Tosin hankala sanoa, mikä osa siitä analyysistä johtuvaa, kun näinä vuosina on muutenkin tapahtunut paljon.
Munkaan analyysissä ei ole esiintynyt mitään psykoanalyysin perinteisiä (stereotyyppisiä?) seksuaalisia viittauksia. Siis toki seksi itsessään on, mutta vaikea kuvitella analyytikkoani mumisemaan mitään peniskateudesta tai oidipaalisesta traumasta. Aika maanläheistä tämä on ollut, vaikka välillä tuntuu, että pää räjähtää. Täytyypä uteliaisuudesta vilkaista tuota Vapaan assosiaation paluuta jossain.
Sama fiilis. Tottakai seksistä puhutaan, mutta ihan samalla tavalla kuin muistakin asioista kuten töissä käynnistä, ja harrastuksista ja ystävyyssuhteista yms. Ja kun mä en ole kokenut seksiä koskaan ahdistavana tai negatiivisena asiana ollenkaan, niin paljon enemmän ollaan puhuttu rakkaudesta, rakastamisesta, tunteiden osoittamisesta, toisten ihmisten tarvitsemisesta, luottamuksesta jne.
Mut joo, Torsti puhuu niin paljon peniskateudesta, että mä en voinut lukea sitä nauramatta ja ihmettelemättä.
Lähetä kommentti