Urheilua ja keveyttä vai kulttuuria ja angstia?

Hieman typerähköllä otsikolla kiteytin ajatukseni kahdesta miehestä, joita olen pohtinut. En tiedä miesten ajatuksista tarkemmin, mutten tiedä kyllä omista tunteistanikaan. Olin eilen Hyvännäköisen miehen kanssa työpaikkailtamissa, tai alkuun oli siis virallinen osuus ja iltamat sen jälkeen. Olin ainut nainen koko tilaisuudessa noin kymmenen miehen kanssa, joista yksi on siis Hyvännäköinen mies. Hassua kutsua häntä tuolla nimellä, koska ei hän varmaan kaikkien mielestä ole mitenkään erityisen hyvännäköinen. Ei siis mikään mallipoika, mutta pitkä, raamikas, miehekäs, ihan itsevarma ja sellainen sopivan rento tyyli. Vähän sellainen surffipoika, vaikkei olekaan surffari. Ja siis mua alle vuoden vanhempi. Harvinaista mulle kiinnostua jostain NIIN nuoresta miehestä. ;)

Oli kivaa, puhuttiin tosi paljon ja käveltiin osan matkaa kahdestaan kotiin. Asuu samalla suunnalla. Ei mitään älytöntä flirttiä, mutta pikemminkin uppouduttiin keskustelemaan kahdestaan ainakin pariksi tunniksi. Kai? Hyvännäköisessä miehessä mua viehättää sen iloisuus, positiivisuus, hyvä itsetunto, habitus ja kemia, mitä selvästi on. En tiedä, onko meillä oikeasti NIIN paljon mitään yhteistä. Mutta ainakin vaikuttaa aktiiviselta ja ihan fiksulta. Voi olla "liiankin kevyt", liiankin menevä vakavaan suhteeseen ja liiankin täynnä omia juttujaan. Mutta sen tietää, jos tutustuu paremmin. Mutta hauskaa tässä on, että mä en hae nyt mitään "ahdistuskeskittymää", joihin olen ennen tuntenut vetoa. Täällä keskusteltiin paljon aiemmin siitä, voiko seurustella ihmisen kanssa, joka ei ole käynyt terapiaa. Mietin itsekin, että siitä olisi hyötyä, muttei voi olla mikään kriteeri. No nyt mulla on ehkä sellainen vaihe, että haluan nimenomaan jonkun , joka EI ole käynyt terapiassa. Ehkä tää on vastareaktio kaikelle analysoinnille.

Työpaikkamiehelle laitoin viestiä, mutten saanut vastausta, koska viestini oli vähän sellainen "on ollut vähän kummallinen olo, ja en oikein tiedä, mitä ajattelen." Ymmärrän, että siihen on vaikea vastata mitään, mutta olisi silti KOHTELIASTA vasta edes jotain. Mutta Työpaikkamies on vähän angstinen tapaus ja niin kovin pohdiskeleva ja aika idealistinen rakkauden suhteen. Ja nyt mulla on selvästi vähän pirskahtelevampi vaihe. Ja samalla tunnen jonkinlaista syyllisyyttä Työpaikkamiehestä, lähinnä siitä, että haluan jotain muuta. Pidän hänestä paljon, hän on kiva ja fiksu ja meillä oli tosi hauskaa. Ja on paljon yhteistä ja samoja kiinnostuksen kohteita. Eikö se muka riitä? Mutta en nyt jaksaisi olla niin kovin vakava ja tosissani heti. Marraskuu on muutenkin synkkää.