Facebook on pelottavan tehokas viestinvälittäjä ja jollain tavalla myös hyvin raadollinen. Luin tänään töihin tultuani, että tuttuni 20+ sisko oli kuollut viime viikolla äkilliseen aivoverenvuotoon. Mitään ei ollut tehtävissä vaan hän oli kuollut välittömästi. Samalla kun tunsin empatiaa, surua ja järkytystä tuttuni puolesta, oli jostain syystä pakko katsoa myös viime kesän valokuvat, joita tuttuni oli postannut siskostaan aurinkoisena, kauniina, hyvin nuorena. Vaikken tuntenut siskoa henkilökohtaisesti kuoleman koko raadollisuus välittyy heti lukijalle valokuvien ja suruviestien kautta. Kuka tahansa ventovieras voi nähdä, kuinka nuoresta ja onnellisen näköisestä ihmisestä oli kyse. Kuinka epäreilu kuolema. Ja samalla pitäisi osata sanoa jotain toiselle. Kirjoittaa surunvalitteluviesti, vaikka asia on niin järkyttävä, että siihen on lähes mahdotonta kommentoida mitään. Ainakin itse tunsin itseni aika pieneksi.
Miksi kuolemaan on niin vaikea suhtautua, vaikka on itse kokenut saman? Miksi minäkään en osaa sanoa mitään? Ehkä se on tavallaan hyväkin, ettei kuolemaan totu. Ei osaa ottaa sitä tyynesti ja asiallisesti. Ehkä viesti läheisen kuolemasta koskettaa vielä enemmän niitä, jotka ovat sen kokeneet ja tietävät, mitä toinen käy paraikaa läpi. Tietää, että surun määrä on niin musertava, etteivät mitkään sanat riitä lohduttamaan sillä hetkellä. En tiedä. Tuntui siltä, että kaikki muut olivat osanneet sanoa jotain hienoa ja koskettavaa.
Kun kuulin Kauhajoen kouluammunnoista, olin järkyttynyt. Joku tuttuni kommentoi, ettei enää jaksanut surra niin paljon kuin Jokelan kohdalla, koska asia tuntui jotenkin arkisemmalta. Kun se oli jo kertaalleen koettu, toinen kerta tuntui laimeammalta. Tuttuni ei ole koskaan menettänyt ketään. Hän ei tiedä, miltä se tuntuu. Toki minuakin Kauhajoki järkytti vähemmän. Ei tarvinnut enää säikähtää siitä, että Suomessa voi ylipäänsä tapahtua jotain niin pahaa. Kyllä voi, se oli jo osoitettu. Mutta surin silti. Surin kaikkia niitä koteja, jotka menettivät aivan turhan takia läheisen ihmisen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti