maanantai 27. lokakuuta 2008

Mieskriisiä ja työpohdintaa - perussettiä siis

Päädyin vähän outoon riitaan työkaverimiehen kanssa viime viikolla aiheesta seksi. Hän halusi keskustella ja keskutelimme ja sitten tuli ahdistus. Sitä ennen oli tosi kiva ilta ja oli todella hauskaa. No, jotenkin mulle tuli sellainen olo, että olisin jo kovin tilivelvollinen asioistani ja mua alkoi suunnattomasti ärsyttää. Työkaverimies on niin ihanan kiltti, ja mukava ja kunnollinen ja kaikkea. Mutta mä olen vaan jotenkin tosi huono olemaan sellaisissa tilanteissa, joissa mua moralisoidaan tai mulle asetetaan kauheasti odotuksia. Tai mun odotetaan käyttäytyvän jotenkin kauhean perusnaismaisesti ja herkästi kun en ole vielä siinä tunnemoodissa. Kun emme siis seurustele, emmekä edes kovin säännöllisesti tapaile.

En nyt viitsi avautua yksityiskohdista, mutta periaatteessa keskusteluun oli kyllä syytä, mutta ehkä ongelmana oli pikemminkin tapa, miten asia esitettiin. No, nyt en oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Tottakai jokainen nainen haluaa kunnollisen, kivan miehen, mutta jotenkin mulla on sellainen olo, että olen meistä kahdesta kyynisempi ja vähemmän riippuvainen ja jotenkin vähemmän romanttinen. Se, joka haluaa puhua vähemmän, koska ei tiedä, mitä sanoa. Eli musta on tullut suhteen "mies", jos nyt halutaan esittää jotain stereotypioita. Musta olisi vain paljon hauskempaa ottaa alku vähän kevyemmin ja katsoa, mitä tapahtuu.

Töitä edistän. Taantuma vaan saattaa haitata vähän duunin vaihtoa, koska pitää tarkemmin miettiä, mihin uskaltaa lähteä. Ja lähtee mihin vaan, niin joka paikassa voi olla aika tiukkaa. Eli Katariina: kannattaa ilman muuta hankkia nyt se lapsi, koska ensi vuodesta tulee luultavasti taloudellisesti aika tiukka. Jos kaikkia budjetteja vain leikataan, eikä saa kehittää mitään uutta ja kivaa, niin silloinhan kannattaa nimenomaan olla raskaana ja tulla takaisin sitten, kun taloustilanne taas helpottaa. :D No, mun kannalta aika epärealistinen näkymä, mutta tulipahan mieleen.

****
Tuli muuten mieleen, että kesällä kirjoitin ihan samasta aiheesta otsikolla "Halutaan rohkea ja reipas mies" Ihan samasta tunteesta nytkin on kysymys. Työkaverimiehen kanssa sitä tunnetta ei tule, ja jotenkaan mä en uskalla olla mitenkään kovin heikko, enkä pieni, enkä naisellinen, vaan mulla on se sama suorittava ja pärjäävä rooli päällä edelleen. Kyllä se välillä vähän hälvenee, mutta tuossa viime viikon tilanteessahan mä menin ihan kylmäksi ja mun teki vain mieli juosta ja paeta kylmästi paikalta. Ja jättää se toinen pähkimään omat ongelmansa.

6 kommenttia:

KK kirjoitti...

On pitänyt kommentoida sata kertaa, mutta ei ole oikein ehtinyt tai jaksanut tai jotain... Jossain vaiheessa sun ajatukset (kai ne oli noita miehiin ja seurusteluun ja lapsiin liittyviä juttuja) meni aika samoja ratoja kuin mun ajatukset, melkein kylmäsi :D Happy-go-luckynkin kävin katsomassa suunnilleen samoihin aikoihin. Musta se oli hyvä ja osuva ja jotenkin aika piinaava/ahdistava. Noista Anaïs Ninin päiväkirjoista mun piti kysyä (jo ajat sitten), alkoi kiinnostaa, että minkä nimisiä olet lukenut? Suositteletko jotain? Olen muistaakseni lukenut vain jotain novelleja, punastelevana teininä.

Sunshine kirjoitti...

Heippa!

Hauskaa, että kommentoit nyt. Joo Happy-go-lucky oli osittain kauhean hauska, ja osittain ahdistava. Ja se päähenkilö oli musta jotenkin tosi kaamea, vaikka toisaalta välillä ihan symppiskin.

Anaïs Nin on kirjoittanut Erotican ja joitain muitakin novelleja, joita oon lukenut, romaaneja, joita en ole lukenut, mutta nyt
siis luen ihan päiväkirjoja, joista eka osa käsittelee vuodet 1931-1934, jolloin Anaïs käy itse psykoanalyysissä ja tutustuu mm. Henry Milleriin ja tämän vaimoon Juneen. Ja nyt luen kakkososaa eli vuosia 1934-1939. Itse ostin kirjani käytettynä, kirjaston poistokappale, mutta ainakin amatzonissa näytti olevan. Ja kirjastoistakin voi löytyä. Päiväkirja on hyvin älyllinen ja aika epäseksuaalinen toisin kuin novellit. Pitänyt varmaan sensuroida, kun on kuitenkin kirjailijan oma elämä kyseessä. :D

http://www.amazon.com/Diary-Anais-Nin-Vol-1931-1934/dp/0156260255/ref=pd_bbs_sr_1?ie=UTF8&s=books&qid=1225143830&sr=8-1

Anonyymi kirjoitti...

Kai siinä nyt alkaa ahdistaa, jos joutuu kauheiden odotusten kohteeksi, ja varsinkin, jos ei ole itse ihan varma, että haluaako tai pystyykö niitä täyttämään. Eikä sitä nyt pysty vääntämään itsestään väkipakolla mitään herkistelyä, jos yksinkertaisesti ei siltä tunnu. Ja moralisointi tuntuu todella tunkeilevalta, erityisesti kun on ihminen, joka ihan itse miettii ja analysoi tekemisiään ja niiden mahdollisia seurauksia. Asioiden esitystavalla on _niin_ paljon väliä, kuten totesit.

En tiedä. Saan tekstisi perusteella tyypistä kahdenlaisia viboja (onpas tieteellistä :) ): toisaalta kiltti ja mukava työkaveri, joka osoittautui ennakkoluulojen vastaisesti myös kiinnostavaksi, toisaalta ärsyttävä roikkuja, joka on noin kolmansien treffien jälkeen ehdottelemassa vakavampaa sitoutumista. Toivottavasti tyyppi nyt rauhoittuisi vähän, ja voisitte rauhassa katsella.

Sunshine kirjoitti...

Joo, osut aika lähelle totuutta. Tavallaan miehessä ei ole mitään vikaa, eikä ole periaatteessa mikään säälittävä roikkuja. Mutta ehkä hän jotenkin haluaa niin kovasti löytää tyttöystävän, että käyttäytyy vähän hassusti tai alkaa luoda odotuksia, joista mä vaan ahdistun. Ja hänellä on siis takanaan aika kipeä ero, tosin siitä on jo yli vuosi, mutta oli selkeästi se eron aika rankasti ottanut osapuoli. Eli ehkä se sitten vaikuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ah,toi selittää jonkin verran: sanot, että tyyppi haluaa kovasti löytää tyttöystävän. Se on vähän hankala ominaisuus niin miehellä kuin naisellakin orastavassa ihmissuhteessa, ja kääntää koko asetelman vähän hassuksi. Eihän tunteita synny yliyrittämisestä vaan antamalla niiden rauhassa tulla jos ovat tullakseen. Ja sitä paitsi jos joku ylipäätään vain haluaa kovasti tyttöystävän, niin siinä tulee vähän sellainen olo, että haluaako se nyt erityisesti minut vai ihan vaan jonkun, ja satun olemaan paikalla.

En silti heittäisi kirvestä kaivoon tyypin suhteen, ihmiset voivat jännittäessään olla aluksi tosi kummallisia.

Ja vielä siitä, kuinka nopeasti miehet pääsevät yli eroista: täytyy muistaa, että kun on käynyt analyysissä, asiat prosessoituvat hieman nopeammin, tai ainakaan niiden prosessoiminen ei lykkäänny samalla tavalla kuin jos ei kävisi tai olisi käynyt. Ainakin olen huomannut tämän oman kipeän eroni kohdalla, joka ei ole pitkiin aikoihin ollut enään lainkaan kipeä. En usko, että ilman analyysiä olisin päässyt asiasta (niinkään) nopeasti ja perinpohjaisesti yli. Toisaalta tunnen ja tiedän muutamiakin miehiä, jotka ovat onnistuneesti lykänneet parinkin vuoden takaisen eron käsittelyä. Voihan olla, että sinä olet tälle tyypille kimmoke nyt vihdoin käydä asia läpi. Katsellaan.

Sunshine kirjoitti...

Tuo on muuten hyvä huomio. Eli "suuri tarve löytää kumppani", tekee todellakin ihmisistä usein vähän hassuja ja ehkä epätoivoisempia kuin he todellisuudessa ovatkaan. Joskus vaan itsekullakin voi olla sellainen vaihe, että kokee olevansa yksinäinen tai erilainen, kun ystävät hankkivat lapsia ja vakiintuvat kovaa vauhtia. Ja silloin "halu löytää joku" voi kasvaa vähän turhankin vallitsevaksi. Ja en sinänsä epäile, etteikö hän olisi aidosti kiinnostunut minusta, mutta jotenkin minusta olisi ehkä viehättävämpää, että kaikki olisi vähän rennompaa ja kevyempää. Nyt hänellä on ehkä itse isommat paineet (tai mistä minä tiedän, tuntuu siltä), että tästä pitäisi tulla jotain. Tai jotain.