Iästä ja lapsista

Sisareni on toistamiseen raskaana. Ikäeroa meillä on tasan vuosi. Odotus on toki onnellista, mutta myös paikoin aika raskasta. Isovanhemmista ei ole juurikaan apua esikoisen hoidossa, koska asuvat eri kaupungeissa, samoin kuin sisaruksetkin. Siskon mies ei halua muuttaa takaisin pk-seudulle, mikä on tavallaan ihan ymmärrettävää, kun asuntojen hinnat ovat mitä ovat ja työmatkaruuhkat eri tasoa kuin pienemmissä kaupungeissa. Joten siskoni totesikin, että lapsia ei voi hankkia yhtään enempää kuin varmasti itse jaksaa hoitaa. Ja työ pitää mitoittaa myös sen mukaan.

Tällä kertaa sisareni on ajatellut olla hieman pidempään kotona, koska töihin ei hänellä omasta mielestään ole kiire. Esikoisen jälkeen hän lähti töihin vuoden jälkeen, mutta mies jäi kotiin joksikin aikaa. Nyt kun siskoni on taas ollut töissä reilun vuoden, niin takaisin ei ole kiire. Kyllä sitä sitten myöhemminkin ehtii, tuumasi sisareni. Välillä tunnen vähän kateutta hänen huolettomuuttaan kohtaan. Ura ei ole siskolleni kai ikinä ollut mikään iso juttu. Silti perhe-elämän yhdistäminen tuntuu vierestä seuraavalle aika hankalalta ja raskaalta. Ja on siskonikin aika epäreiluihin kommentteihin törmännyt. Kun aiemmassa työpaikassa työkaveri kuuli sisareni olevan raskaana (esikoinen), tämä oli todennut, että jaahas, tuossa on taas yksi, joka pyöräyttää kolme tenavaa ja on poissa seuraavat 10 vuotta! Harvinaisen paskamainen kommentti, koska kyseessä oli kuitenkin mies, jolla oli itsellään kolme lasta. Joita vaimo tietenkin kuuliaisesti hoiti kotona oman työuran kustannuksella. Naiselle lapset näyttävät olevan edelleen työuran este ja miehelle meriitti. Blaah.

Täytän ensi vuonna 30 vuotta ja minulla ei ole hajuakaan mistään perheeseen liittyvästä. Nyt alan ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni ajatella, että aikaa ei ole enää tolkuttomasti. Toki vielä lähemmäs 10 vuotta, mutta vuodet tuntuvat menevän aika nopeasti ilman, että mikään olennaisesti muuttuu. Ehkä minustakin tulee nainen, joka saa hyvän työuran, mutta huomaa nelikymppisenä, että lapsia ei ehtinytkään tulla. Kumppani löytyi liian myöhään ja työ vei liikaa aikaa. Tai sitten hankin jonkun paniikkilapsen jonkun vastaan tulevan kanssa ja eroan nopeasti. Mene ja tiedä. Silti aika usein koko perhejuttu tuntuu aika kaukaiselta ja jotenkin asialta, jota en kuitenkaan jaksa liikaa murehtia. Ahdistus tulee useimmiten silloin kun mietin ikääni. Mitään lapsikuumetta mulla ei kyllä vielä ole. Ja välillä tuntuu tosi oudolta ajatella, että sisareni on kohta kahden lapsen äiti ja minä en ole edes koskaan asunut kenenkään miehen kanssa.