Olen vieläkin jatkanut tapailua. En oikein tiedä, miksi jatkan deittailua, kun ei oikein tunnu kovin paljon missään. Toisaalta on ollut aika hauskaakin. Siis käydä deiteillä pitkästä aikaa. Ja nettipoika on aika symppis ja söpö. Ehkä siis jatkan siksi, että haluan antaa mahdollisuuden ja katsoa, tapahtuuko joskus jotain. Kuulostaa aika kylmältä ja rationaaliselta. Ja järkevältä, mutta niin musta lähinnä tuntuu. Ei siis mitenkään perhosia vatsassa ennen tapaamista tai muutakaan. En ole kovin ihastunut, mutta on kivaa. Viimeksi yllätyin positiivisesti kun nähtiin. Kundi olikin kivemman näköinen kuin muistin tai olin ajatellut tai jotain. Ja muutenkin oli hauskaa.
Ollaan halattu, mutta ei mitään sen fyysisempää. Ja mulla on välillä sellainen olo, että deittini on aika ujo. Ja en oikein itsekään tiedä, haluanko mitään jutustelua enempää - siis hänen kanssaan. Miksi jotkut ihmiset vaan saa niin paljon enemmän tunteita aikaan ja toisten kanssa on vain kivaa, enemmänkin kaverillisen kivaa? Ei kai sitä aina tarvitse rakastua suin päin, mutta voisi edes ihastua joskus. Musta on tullut niin kauhean tylsä ja neutraali ja menneissä elävä ja ties mitä. Miten suuri osa ihmisistä tuntee niin vapautuneesti vaikka mitä vaikka ketä kohtaan? Miksi mä en tunne mitään tai hyvin vähän? Ja tunnen niin harvoin yhteenkuuluvuuden tunnetta uusien miesten kanssa. Ylipäänsä ihmisten..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti