Kaikenlaista pientä sattunut ja tapahtunut. Muttei sinänsä mitään kovin merkittävää. Jotenkin kaipaisin kauheasti jotain muutosta, mutten ole vielä ihan keksinyt, mitä se voisi konkreettisesti olla. Kävin katsomassa lisää asuntoja, mutta neliöhinnat olivat edelleen niin kovia, että alkoi vaan ahdistamaan. Sinänsä kivaa kiertää katsomassa, mitä on tarjolla. Mutta kaikki kiva maksaa ihan hirveästi. Ihan hirveätä räjäytys-työmaata en jaksaisi hankkia. Varsinkin kun remppataidot on aika heikot. Tyydyn siis asumaan edelleen "kopissani". Vähän harmittaa se, että terapian aikana en olisi voinut kuvitellakaan vaihtavani asuntoa ja nyt kun periaatteessa olisi enemmän rahaa, niin markkinatilanne on ihan älytön.
Kävin tänään nettitreffeillä sen tyypin kanssa, josta mainitsinkin jo joskus aiemmin. Kirjoittelimme siis keväällä ja sitten oli taukoa. Oli vähän erikoinen tyyppi. Varmaan ihan kiva ihminen, muttei selvästi mikään kolahtanut. Ja jotenkin selosti hieman outoja asioita ollakseen ensimmäiset treffit ventovieraan kanssa. Ei siis tullut mitenkään kovin innostunut olo. Ilmoitin sitten aika nopeasti, että ei tämä nyt varmaan tästä oikein mihinkään lähde. Varmasti netissä voi tavata tosi monia kivoja ja samanhenkisiä ihmisiä, mutta ehkä molemmat deittini ovat kuitenkin olleet aika erilaisia. Ja eihän erilaisuus sinänsä mikään haitta ole, mutta nyt mulla tuli ainakin lähinnä vähän outo olo.
Lisäksi kuulin lisää vauva-uutisia. Myös toinen hyvä ystäväni on raskaana, tällä kertaa kyllä suunnitellusti. Kohta se siis alkaa; kaikki muut alkavat lisääntyä ja itse lähinnä ihmettelen samassa elämäntilanteessa kuin aina ennenkin. Toki olen onnellinen ystäväni puolesta, mutta ehkä tämä yhtäkkinen vauvabuumi jotenkin korostaa oloa, että elämäni junnaa paikoillaan. Toisaalta en tiedä, olisinko vielä kovin valmis luopumaan vapaasta elämästäni. Sekin on kuitenkin aika kivaa..
Lisäksi lyhyt toteamus aiheesta, josta en viitsi kovin paljoa kirjoittaa täällä. Mutta tapasimme siis Trinityn (vähän hassua käyttää näitä nickejä edelleen..) kanssa ja tapaaminen oli tosi kiva. Joskus kannattaa siis tavata nettituttuja livenäkin. Hulluinta kyllä oli, että tiesimme toisemme etäisesti myös reaalielämästä. Eli Helsinki oli HYVIN pieni jälleen kerran. No tässä tapauksessa se ei kyllä haitannut ollenkaan, tuntui vaan aluksi hassulta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hiih, tulee vähän stalkkeriolo kun heti säntään kommentoimaan, mutta oli tosiaan kiva tavata. Aika hassua kyllä, että lopulta tietääkin toisen reaalielämästä. En ole ihan varma, ovatko blogi-sunshine ja reaalielämä-sunshine vielä täysin yhdistyneet päässäni yhdeksi henkilöksi, vai elääkö blogihenkilö osittain vielä omaa elämäänsä... mutta perjantaina oli loppuillan hyvä mieli ja jostain syystä sellainen yleisesti ottaen melko toiveikas olo tulevaisuuden suhteeen.
Tiedän hyvin ton 'ääk, ystäväni vakiintuvat ja/tai lisääntyvät' -olon. En mä kyllä itse vielä juuri nyt perheenlisäystä kaipaisi, mutta muiden siirtyminen eteenpäin tekee ikävällä tavalla näkyväksi sen seikan, että itse on jollain lailla lähtöruudussa. Sitä jotenkin toivoisi, että ystävillä olisi vielä sama elämäntilanne, ja yleisesti ottaen aikaa vaikka millä mitalla vain katsella ympärilleen. Tietysti jälleen palataan siihen, että parisuhde olisi kiva, mutta häät-paritalonpuolikas-vauva -elämänvaihe ei vielä kuitenkaan houkuttele. Hassua kyllä halusin tai kuvittelin haluavani jotain tämänsuuntaista pari vuotta sitten, nyt haluan itsekkäästi (ja hieman kliseisesti) etsiä itseäni ja tehdä omia juttujani. Kun elämä on monelta osin aika mukavaa näin.
Joo vähän sama vika mullakin tossa virtuaali- ja reaalielämän yhdistämisessä. Aina kai sitä hahmottaa ihmisen vähän erilaiseksi, kun lukee vaan kirjoituksia. Ja sitten taas oma muistikuva toisesta reaalielämästä sotkee vähän pakkaa. Mutta toisaalta ihmiset OVAT moniulotteisia. Tuskin kaikki mun ystävätkään suoraan tunnistaisivat mua, vaikka lukisivat blogia.
Joo mutta vielä perheasiasta. En mäkään mitää kultaista noutajaa ja rivaria halua. Mutta jotenkin ahdistaa asua samassa opiskelijakämpässä, kuin viimeiset 10 vuotta. Samaan aikaan kun muut ostavat kunnollisia "aikuisten" ihmisten asuntoja. Ja hankkivat autoja ja jotenkin menevät eteenpäin. Ei mulla mitään autokuumetta ole, auto maksaa paljon, mutta välillä olisi kivaa liikkua jonnekin itse ilman, että pitää olla pummaamassa kyytiä vanhemmilta tai sisaruksilta tai kavereilta tai..
Lähetä kommentti