Mulla on ollut koko kevään sellainen odotteluvaihe, kuten kirjoitin. Nyt kun terapia on ohi, on vapautta enemmän, rahaa enemmän, aikaa enemmän ja kesäloma tulossa (VAPAA-AIKAA!). Levottomus vain kasvaa ja toisaalta pelkään, että elämä juoksee jossain ohi. Kauhean hämmentävää, kun voikin ruveta ajattelemaan asioita ja elämäänsä ihan eri tavalla kuin ennen. Oikeasti isommin, eikä vain odotella. Olen joutunut aika paljon miettimään, mitä oikein haluan ja tällä hetkellä en yhtään tiedä mitään varmasti.
Tuntuu, että jonkinlaisessa myllerryksessä ovat niin työ ja asuminen kuin asuinpaikka (vielä voisi lähteä aika helposti ulkomaille..) ja ihmissuhteet. Yhtenä päivänä olen jo vaihtamassa asuntoa, nyt taas tuli sellainen fiilis, että ehkä vaan otan nyt rauhallisesti ja katson hetken, mitä markkinoilla tapahtuu. Halpoja kun asunnot eivät tällä hetkellä ole. Ja oma asuntoni on kuitenkin ihan kiva - vähän pieni, mutta toimiva. Lisäksi asuntoa ei kannata vaihtaa, jos haluaakin lähteä vielä ulkomaille. Työn suhteen en nyt juuri ole tekemässä muutoksia, mutta jotenkin mua ahdistaa se, etten ole yhtään kansainvälisessä hommassa, mun kielitaito vain taantuu, vielä olisi helppo lähteä kun lähtisi vain. Olen jopa miettinyt, että voisinko opiskella jotain lisää. Toisaalta silloin olen taas rahaton ja työ kyllä kiinnostaa tällä hetkellä.
Pitäisi kai vaan nyt vähän antaa ajan kulua, ja katsoa mitä tapahtuu, ja mikä tuntuu omalta jutulta. Lisäongelmaa tuo parisuhde-aspekti. Jos lähden nyt huitelemaan jonnekin, niin todennäköisyys, että löydän kivan miehen ja vakavamman suhteen on ehkä pienempi. Toisaalta en ole sitä nyt viime vuosinakaan löytänyt kökkimällä Suomessa. En tiedä, mikä mulle olisi nyt tärkeintä: edetä työssä, lähteä vähän seikkailemaan maailmalle, rakastua ja asettua aloilleen vai jotain muuta.
Analyysi oli tosi hyödyllinen vaihe, mutta eihän se mitään oikeastaan ratkaise. Ratkaisut pitää vaan löytää itse. Ainakaan analyysi ei tunnu auttavan kolmenkympin kriisiin mitenkään. Inhoan sitä, että musta on tulossa hyvää vauhtia turvallisuushakuinen pikkuporvari, joka vain taivastelee, muttei kuitenkaan ota mitään riskejä. Toisaalta mulla on ollut tämä vapaus vasta alle 2 kk. On kai suht normaalia, ettei heti tiedä, mitä sillä tekisi. Olen kuitenkin ollut aika sidottu aloilleni viimeiset 5 vuotta. Se on aika pitkä aika tässä iässä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ymmärrettävää, että analyysin jälkeen tulee sellainen olo kuin lapsella karkkikaupassa. Yhtäkkiä on vaikka mitä mahdollisuuksia, mutta ei ole vielä ihan varma, mitä haluaisi, kun kaikkea ei kuitenkaan voi ottaa. Tiedän kyllä tämän vähän alle kolmikymppisen tunteen, ettei aikaa saisi hukata pähkäilyyn, kun on hyvin tietoinen siitä, ettei sitä tiettyjen juttujen tekemiseen ole kuitenkaan ikuisesti.
Mullakin on kausittaisesti olo, että tyydyttävin mahdollinen elämä olisi löydettävissä jossain muualla, mutta en vaan tiedä, mistä sitä pitäisi etsiä. En välttämättä osaa edes konkreettisesti sanoa, millä lailla tämä elämä olisi erilaista, mutta erilaista kuitenkin. Osittain kyse on taas tyydyttävän ihmissuhteen löytymisestä, mutta tiedän kyllä, ettei mies kuitenkaan (tietenkään) olisi ratkaisu kaikkeen. Kai se on vähän yleistä ahdinkoa siitä, ettei edelleenkään ole ihan varma, mitä ylipäätään elämältään haluaa. Tosin aika harva meidän ikäinen kai nykyään on - ja jälleen analyysi kai tekee tietoisemmaksi siitä, että kaipaa jotain.
Joka tapauksessa kämppäasialla ei kuitenkaan liene kiire, eikä siihen kannattane ryhtyä vain sen vuoksi, että muutoksesta tulee sellainen olo, että tekee jotain asioiden hyväksi. (Aijai. Nyt sorruin elämänohjeiden antamiseen...tietysti esim. lisäneliöidenkään mukavuutta ei voi kiistää.)
Joo, mulla on tuo sama levottomuus. Välillä ajattelee, että elmä olisi vain jotenkin pirteämpää ja hauskempaa, ja erilaisempaa muualla. Ja kun mikään ei nyt sido, niin ei voi myöskään selitellä omaa rohkeuden puutettaan sillä, että "pakko vaan olla täällä, kun on terapia". Nyt ei ole enää mitään sellaista.
Toisaalta ei sitä minkään ison asian kanssa kannata hosua, vain siksi että haluaa vaihtelua. Vaihtelua voi sitten hakea ehkä pienemmistä asioista, kuten harrastuksista ja kesälomareissuista. Mun jalka on ainakin toistaiseksi toiminut suht ok. Eli ainakin vielä on toivoa harrastussuunnalla. :)
Hyvä! (Tuohon jalka-asiaan). Toivottavasti pysyykin kunnossa.
Lähetä kommentti