Langoilla jälleen!

Tänään kävi joku cable guy korjaamassa yhteyden ja nyt olen siis taasen yhteydessä ulkomaailmaan myös kotoa käsin. Töissä on ollut niin kiire, etten ole ehtinyt blogia sieltä käsin rustata. Ja kaikkea vapaa-aikaa ei jaksaisi töissäkään viettää. Olen taas menossa viikonloppuna äidin luo, tosin en jaksaisi olla koko viikonloppua. Tulen varmaan lauantai-iltana pois taas. Äiti pettyy, mutten kestä olla siellä koko viikonloppua. En vain kestä. Alkaa ahdistamaan. Sitä paitsi ensi viikolla on työmatka, johon menee pari iltaa. Ei siis vapaa-aikaa liikaa muutenkaan.

Mitään merkittävää ei ole kahden viikon aikana tapahtunut. Olen vain tehnyt aika paljon töitä ja vielä enemmän töitä pitäisi tehdä. Toki esimiehelläni on tiedossa, että töitä on liikaa, mutta voi olla, että tässä markkinatilanteessa ei ihan hirveästi suostuta palkkaamaan lisää jengiä. Ei kuitenkaan huvita istua kaikkia iltoja konttorilla, sillä silloin vain ratkaisisin ongelman uhraamalla kaiken vapaa-aikani. Enkä taatusti tulisi pääsemään typeristä rutiinitöistä eroon. Nyt kun en tee kaikkea, mitä kuuluisi, pomotkin heräävät siihen, että jonkun asian pitäisi muuttua. Tai sitten asioita ei vain kehitetä. Tai sitten minä vain vaihdan firmaa..

Typeriä internet-ongelmia

Kotilaajakaista lakkasi siis jälleen toimimasta. Huotoaika on ensi viikolla. Siksi olen siis ollut taas aika hiljaa. Pari olennaista kysymystä.
- Mikä firma voi ilmoittaa asiakkailleen, että ole nyt 2 viikkoa ilman palvelua, koska meillä ei ole aikaa ratkoa sitä. Maksat kuitenkin normaalin hinnan koko ajan. Tack så mycket Welho!
- Kenen vastuulla on vanhojen taloyhtiöiden kaapeliyhteyksien toimivuus? Ei ilmeisesti kenenkään.

Vituttaa.

Ahdistuksen karkoitusta vol. 2

Matkojen ostamisen lisäksi olen selättänyt ahdistusta kolmella varsin toimivalla ja vanhanaikaisella reseptillä.

1. jos työasia ahdistaa, kannattaa yrittää saada se tehtyä ja pois päiväjärjestyksestä. Olenkin siis tehnyt esitystäni lähinnä iltaisin kotona, kun olen voinut rauhassa keskittyä. Nyt ei sitten ahdista enää niin paljon, kun tiedän jo, mitä suunnilleen olen puhumassa.
2. Olen käynyt urheilemassa joka päivä töiden jälkeen. Kummasti on parempi olo ja kirkkaampi mieli.
3. Olen pitänyt itseni kiireisenä, jolloin en ole ehtinyt niin paljon ajattelemaan.

Olen kyllä hieman ehtinyt miettiä sitä, onko kyseessä vain normaali kolmenkympin kriisi, ja työturhautuminen (olen aika turhautunut omaan toimenkuvaani töissä). Vai onko vain niin, että tietynlaista ahdistusta en tule pääsemään karkuun edes terapian käymisestä huolimatta. Eli onko minulla edelleen taipumus ahdistua helpommin kuin jollain Pirkko-perustyypillä, vaikka olisinkin käynyt terapiassa? Toki osaan nyt analyysin työkalujen avulla hallita paremmin tunteita ja etsiä ratkaisuja, mutta ahdistuneisuuden tunteet ovat siis olleet viime päivinä harvinaisen voimakkaita. Toki taka-alalla on myös aiemmin kuvaamaani yleistä ahdistusta ja muutoshalua. Mutta hieman mietityttää, mikä on normaalia ahdistusta ja kuinka paljon negatiiviset tunteet vähenesivät, jos saisin esim. työasian ratkaistua? Toisaalta ahdistuksessa on se hyvä puoli, että se potkii toimimaan. Luultavasti jossain vaiheessa osaan sitten vasta omaan kysymykseeni.

Torjuntavoitto ahdistuksesta

Torjuin tänään angstia ostamalla lennot joulukuuksi. Lähden siis jouluna reissuun. Ja kyllä, ajattelin olla kerrankin myös joulun pyhät poissa. Kun kerran olen naimaton, lapseton ja miehetön, niin mitäs turhaan vanhempien nurkissa aina jouluisin notkumaan. Yhtä hyvin voin lähteä pikku seikkailuun. Lisäksi tänä vuonna on sen verran hyvät pyhät, että kannattaa hyödyntää. Viikon lomalla voi olla helposti kaksi viikkoa poissa. :)

Mietin tätä aika pitkään. Lähinnä sitä, haluanko olla yksin reissussa jouluna. Mutta tänään tuli iso ahdistus töissä, että jotain oli pakko tehdä. Painelin siis vain nettiin ostamaan lennot. Harvoin on muuten töissä ahdistanut niin paljon kuin tänään. Töissä oli harvinaisen tyhmää, presentaation tekeminen hieman vieraasta aiheesta ahdisti ja muutenkin tuntui vahvasti siltä, etten saa nykyisestä työstäni enää juuri mitään. Ja elämäni ylipäänsä junnaa vaan paikallaan. Eiliset nettitreffit eivät yhtään reipastaneet mieltä. Pikemminkin tuli aika turhautunut olo.

Kai mulla on sellainen olo, että olen viimein vapautunut häkistä, mutten osaa enää lentää. Nyt vain nökötän samalla paikalla ja melkein toivon, että häkki olisi edelleen paikallaan. Niin monta vuotta olen ollut sidottu analyysiin, enkä ole voinut tehdä isoja muutoksia. En vaihtaa työpaikkaa kovin helposti, koska sijainti on ollut tosi kätevä terapian kannalta. En vaihtaa asuntoa, koska kaikki rahat ovat menneet terapiaan. En edes hankkia työtä, jossa olisi pitänyt enemmän matkustaa, koska terapia ja matkustelu eivät sovi yhteen. Puhumattakaan mistään ulkomaille lähdöstä. Ja nyt siis toivoisin hirveästi, että elämässä joku muuttuisi. Mutten oikein vielä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ja mihin suuntaan lähteä. Ja siksi kai ahdistaa niin paljon. Tavallaan se on turhautumista ja toisaalta kai pelkoa. Ei haluaisi tehdä mitään "ojasta allikkoon" -ratkaisuja.

Levoton olo jatkuu

Kaikenlaista pientä sattunut ja tapahtunut. Muttei sinänsä mitään kovin merkittävää. Jotenkin kaipaisin kauheasti jotain muutosta, mutten ole vielä ihan keksinyt, mitä se voisi konkreettisesti olla. Kävin katsomassa lisää asuntoja, mutta neliöhinnat olivat edelleen niin kovia, että alkoi vaan ahdistamaan. Sinänsä kivaa kiertää katsomassa, mitä on tarjolla. Mutta kaikki kiva maksaa ihan hirveästi. Ihan hirveätä räjäytys-työmaata en jaksaisi hankkia. Varsinkin kun remppataidot on aika heikot. Tyydyn siis asumaan edelleen "kopissani". Vähän harmittaa se, että terapian aikana en olisi voinut kuvitellakaan vaihtavani asuntoa ja nyt kun periaatteessa olisi enemmän rahaa, niin markkinatilanne on ihan älytön.

Kävin tänään nettitreffeillä sen tyypin kanssa, josta mainitsinkin jo joskus aiemmin. Kirjoittelimme siis keväällä ja sitten oli taukoa. Oli vähän erikoinen tyyppi. Varmaan ihan kiva ihminen, muttei selvästi mikään kolahtanut. Ja jotenkin selosti hieman outoja asioita ollakseen ensimmäiset treffit ventovieraan kanssa. Ei siis tullut mitenkään kovin innostunut olo. Ilmoitin sitten aika nopeasti, että ei tämä nyt varmaan tästä oikein mihinkään lähde. Varmasti netissä voi tavata tosi monia kivoja ja samanhenkisiä ihmisiä, mutta ehkä molemmat deittini ovat kuitenkin olleet aika erilaisia. Ja eihän erilaisuus sinänsä mikään haitta ole, mutta nyt mulla tuli ainakin lähinnä vähän outo olo.

Lisäksi kuulin lisää vauva-uutisia. Myös toinen hyvä ystäväni on raskaana, tällä kertaa kyllä suunnitellusti. Kohta se siis alkaa; kaikki muut alkavat lisääntyä ja itse lähinnä ihmettelen samassa elämäntilanteessa kuin aina ennenkin. Toki olen onnellinen ystäväni puolesta, mutta ehkä tämä yhtäkkinen vauvabuumi jotenkin korostaa oloa, että elämäni junnaa paikoillaan. Toisaalta en tiedä, olisinko vielä kovin valmis luopumaan vapaasta elämästäni. Sekin on kuitenkin aika kivaa..

Lisäksi lyhyt toteamus aiheesta, josta en viitsi kovin paljoa kirjoittaa täällä. Mutta tapasimme siis Trinityn (vähän hassua käyttää näitä nickejä edelleen..) kanssa ja tapaaminen oli tosi kiva. Joskus kannattaa siis tavata nettituttuja livenäkin. Hulluinta kyllä oli, että tiesimme toisemme etäisesti myös reaalielämästä. Eli Helsinki oli HYVIN pieni jälleen kerran. No tässä tapauksessa se ei kyllä haitannut ollenkaan, tuntui vaan aluksi hassulta.