Ilma kylmenee, pää selvenee

No niin. Nyt taas siis kotona ja vähemmän höyrähtäneenä kuin aiemmin. Maanantaina joudun taas töihin, minkä vuoksi olen kai joutunut vähän laskeutumaan taas maanpinnalle. Ilmakin viileni, joten kai kesäfiilis alkaa jo kaikota.

Olen ollut siivoamassa keväällä kuolleen mummoni asuntoa lähes koko viikon ja kieltämättä sekin on jotenkin tiputtanut muihin tunnelmiin. Olen löytänyt aika paljon vanhoja kirjeitä ja kortteja, joilla on valtava tunnearvo ja myös kertovat aika paljon omasta historiasta. Löysin mm. kirjeen, jonka toinen mummini, äidin äiti oli kirjoittanut isäni äidille 80-luvun alussa. Äitini oli silloin jätettänyt isäni minun ollessa noin 3v. Silloin ei ollut vielä ihan selvää, että äitini on sairas (skitsofrenia), mutta hänessä näkyi jo selviä muutoksia, ja ero oli kaikille, ennen kaikkea tietysti isälleni valtava järkytys. Muu perhe oli erittäin huolissaan, koska äitini oli muuttunut omituiseksi, ja mitään järkevää syytä eroon ei ollut. Äitini vain kehui isääni, mutta halusi silti erota. Liikuttavaa oli, kuinka lämpimästi mummini kirjoitti vävystään eli isästäni. Samoin se lämpö ja läheisyys, millä molemmat mummoni kommunikoivat keskenään oli koskettavaa lukea. Kaiken surullisen vastapainoksi löysin myös isäni ja äitini vanhoja rakkauskirjeitä opiskeluajoilta, jolloin he olivat valtavan onnellisia, nuoria ja aika lapsellisia. :)

Voisin kirjoittaa pitkän marinan sukulaisten välisen perinnönjaon ärsyttävyydestä, mutten nyt jaksa. Jos joku on joskus joutunut jakamaan kuolinpesää, niin tietää varmasti, mistä on kysymys. Harmillista oli, että se ihminen, joka on ollut mummoni kanssa kaikkein kylmimmissä väleissä oli haalimassa kaikkein innokkkaimpana kaikkea tavaraa itselleen. Olisi tehnyt mieli kysyä, että "kun sinä sitä mummoa niin inhosit, niin miten niin kovasti haluat sellaisen ihmisen romuja kotiisi?" Mutten sitten kommentoinut, purin kieleeni ja tyydyin vain ajattelemaan ilkeästi. Tavaroiden rahallinen arvo oli varsin vähäinen ja suurin osa lähinnä kierrätyskeskukseen menevää, eli sikäli ihan hyvä, jos jollain on käyttöä. Mutta kyseisen ihmisen tyyli ja käytös oli vain aika ikävä. Ja kun tiedän hänen asenteensa mummoa kohtaan, niin se tuntui vielä kaksin verroin typerämmältä ja tekopyhältä.

Sisareni on ihan "lammas" tälläisissä tilanteissa ja minun pitäisi sitten aina jaksaa olla se napakka pahis, joka jaksaa puolustaa muiden oikeuksia. Nyt en sitten jaksanut, osittain kyllä niinkin itsekkäästä syystä, etten halunnutkaan mitään vanhoja huonekaluja tai tavaroita, lähinnä vain muutaman muiston mummosta, kuten pari korua, astiaa sekä valokuvia, kirjeitä yms. No onneksi ei tarvitse kyseisen sukulaisen kanssa olla kovin paljon tekemisissä.

Rakkaat mummot

En ole varmaan ikinä osallitunut niin moniin kirkollisiin toimituksiin kuin viimeisen vuoden kuluessa. On ollut häitä ja hautajaisia ja yhdet ristiäiset. Ja lisää siis tulossa. Mummoni kuoli eilen oltuaan lähes 10 vuotta vanhainkodissa ja siitä viimeiset vuodet vanhainkodin vuodeosastolla. Minua hän ei tunnistanut enää 5-6 vuoteen. Eikä kai juuri muitakaan sukulaisia. Mutta sitkeä mummo oli. Jo 80-luvulla hän kärsi rytmihäiriöistä ja sydämen vajaatoiminnasta ja hoiti silti kolmea lastenlastaan päätoimisesti useamman vuoden. Ja jaksoi vielä taistella yli 70-vuotiaana lastenlapsilleen hyvät kasvattikodit ainoa pojan kuoltua. Olisi hoitanut meidät itse, mutta sosiaalihuolto ei enää antanut, koska häntä pidettiin liian vanhana.

Mun elämässä on ollut kaksi vahvaa ladya, kaksi vahvaa mummoa, joista toinen eli 89-vuotiaaksi ja kuoli vuosi sitten. Toinen mummo meni nyt sitten perässä, ja ylsi lähes 91-ikävuoteen. Molemmat olivat vahvoja naisia, jotka elivät leskinä 30-vuotta ja olivat aina syli auki ja valmiita huolehtimaan meistä niin henkisesti kuin aineellisestikin. Jos olen jossain asiassa jäänyt vähemmälle huolenpidolle , niin ainakin mummot ovat minua hoitaneet ja rakastaneet. Kaipa se, että on ollut muita läheisiä aikuisia on auttanut siihen, että kuitenkin monet asiat ovat menneet aika hyvin.

Monessa suhteessa ihailen mummojani kovasti. He kasvattivat monta lasta, olivat aikoinaan aktiivisesti työelämässä, huolsivat myöhemmin sairastavia miehiään ja ovat vielä olleet todella merkittävässä roolissa lastenlastensa elämässä. Myös serkkujeni, ei ainoastaan meidän perheen lasten. Lastenlasten lisäksi heillä oli oma elämä ystävineen ja harrastuksineen hyvin pitkään. Mummi reissasi maailmaa Kiinaa ja Thaimaata myöten kielitaitoisen ystävänsä tai lastensa kanssa, toinen mummo oli aktiivinen järjestöihminen, joka seurasi erityisen aktiivisesti taloutta ja politiikkaa. En ikinä ajatellut, että vanhuus olisi karua ja yksinäistä, varsinkaan kun mummot olivat aina niin skarppeja ja menossa noin 80-vuotiaiksi asti. Toki vanhemmiten sairastumiset kavensivat elinpiiriä, mutta paljon voimaa heissä oli aina.